Double Fine on julkaissut ensimmäiset kuvat sillä parhaillaan työn alla olevasta Day of the Tentacle -pelin remasteroidusta versiosta. Kuvien voimin yhdysvaltalaiskehittäjä tuokin jo varsin jo hyvin esille, miten alkujaan vuonna 1993 julkaistua klassikkoa onkaan päivitetty graafisesti.
Saapuessaan Day of the Tentacle Remastered on kyllä tarjoassa muutakin kuin vain siloteltua grafiikkaa. Uudistuksia Double Fine on tehnyt nimittäin myös pelin äänimaailmaan sekä käyttöliittymään ja onpa mukaan tuotu kommenttiraita myös pelin kehittäjiltä, kuten Tim Schaferilta ja Dave Grossmanilta. Mahdollisuus pelata peliä alkuperäisessä pikseliloistossaan löytyy tuotoksesta toki myös.
Alkuvuodesta julkaistun Grim Fandango Remasteredin tapaan myös Day of the Tentaclen remaster-versio on ainakin ensisijaisesti työn alla PlayStation 4:lle, Vitalle ja pc:lle. Se on tarkoitus julkaista ensi vuoden alussa.
Lähde: Eurogamer