Ensimmäiset kuvat uudelleensyntyneen Final Fantasy XIV:n PlayStation 3 -versiosta on tuotu päivänvaloon. Oheisessa galleriassa näkyvissä otoksissaan Square Enix on halunnut erityisesti esitellä konsoliversion käyttöliittymää.
PlayStation 3:lla kehittäjät ovat luonnollisesti pyrkineet tekemään uudesta massiiviroolipelistään helpon ja monipuolisen hallita. Square onkin luvannut, että pelin valikoissa navigoimisen pitäisi olla sujuvaa ja onpa myös muokkausmahdollisuuksia pidetty silmällä. Kuvissa näkyviä käyttöliittymän osia voi näin ollen muun muassa poistaa halutessaan näkyvistä tai vaikkapa sijoittaa paremmin haluamallaan tavalla.
Tätä nykyä Final Fantasy XIV: A Realm Reborn -nimellä tunnettu peli on edelleen tarkoitus nähdä vuonna 2013 samanaikaisesti sekä PlayStation 3:lla että pc:llä. Peli tukee alustojen välistä pelaamista ja näin eri versioista on pyritty rakentamaan samanveroisia.
Päivitys kello 13.10: Kuvagalleriaan lisätty yksi uusi ruutukaappaus sekä läjä taidetta.
Lähde: PlayStation Blog EU