Ubisoft on julkaissut ensimmäisen pelikuvatrailerin The Division Resurgencesta.
Viime viikolla esitellyn The Division Resurgencen pelikuvatraileri antaa esimakua mobiilimuotoon sovitetun yhteistyöräiskintäpelin tarjonnasta. Videon perusteella luvassa onkin pelisarjan aiemmista osista tutun näköistä The Division -toimintaa New Yorkin kaduilla mobiililaitteille istutettuna.
Räiskinnän ohella traileri esittelee myös lootin keräämistä ja varustuksen parantelua, mikä onkin olennaisessa osassa pelin hahmonkehityksessä. Varusteiden keräämisen ohella pelaajat pääsevät myös kehittämään hahmojaan, joille on tarjolla kokonaan uusia hahmoluokkia omine kykypuineen.
The Division Resurgencesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan pelin lähiaikoina käynnistyvään alpha-testiin. Pelin varsinaista julkaisuaikataulua ei kuitenkaan ole vielä paljastettu.
Lähde: Ubisoft
