Taistelu Mass Effect 3:n lopuista jatkaa kiihtymistään. Fanit ovat jo useiden päivien ajan valittaneet BioWarelle esimerkiksi siitä, kuinka Mass Effect -trilogian päätös ei tarjonnutkaan loppuja, joihin pelaajien tekemät valinnat olisivat oikeasti juuri vaikuttaneet. Monet ovatkin vaatineet BioWarea korjaamaan asian päivittämällä peliin esimerkiksi uusia päätöksiä.
Nyt ainakin yksi fani näyttää ottaneen kuitenkin jo seuraavan askeleen taistelussaan pelin lopetuksia vastaan valittamalla EA:sta kuluttajien etuja Yhdysvalloissa valvovaan Federal Trade Commissioniin. Fani kertoo syyttävänsä julkaisijaa väärästä mainonnasta ja ilmoittaa olevansa myös tyytymätön siihen, ettei EA tai BioWare ole juuri reagoinut faniensa valituksiin.
Mass Effect 3 ei ole kuitenkaan ainut peli tai ylipäätänsä ainut viihdetuote, jota on mahdollisesti markkinoitu yliampuvin väittein. Mielenkiinnolla sopiikin jälleen seurata, miten FTC lopulta suhtautuukaan mahdollisiin valituksiin.
Lähde: Bioware Forums, Destructoid