Päättyneellä viikolla nollattiin viimein kellot uuden Half-Life-pelin odottamisen osalta ja vahvistuipa sekin, että espoolaisstudio Remedyllä piisaa puuhaa todellakin vielä tulevaisuudessakin. Nintendokin yllätti uusilla kepeillä Direct-julkistuksilla ja Netflix oli taas vauhdissa peliaiheisen ohjelmatarjontansa kanssa.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Castlevania jatkuu Netflixissä neljännellä kaudella – uusi Angry Birds -sarja ja Ryan Reynoldsin tähdittämä Dragon’s Lair -elokuva myös tulossa
– Castlevanian jatko oli odotettavissa mutta tuo dragon’s lair-elokuvan juttu kiinonstaa myös että missä vaiheessa se on muuttunut näytelyksi vai onko kyseessä eri projecti kuin mitä Don Bluth aijemmin työsti joukkorahoituksen avulla. -Stan
– Hyvä että neloskausi vahvistettiin, Netflix kun tunnetusti saattaa vetää maton alta yllättäen, vaikka sarja suosittu olisikin. Kolmoskausi oli pääosin tulevaisuuden petaamista ja hahmojen asemiin laittamista, että neloskausi sitten tulee olemaan räjäyttävä. Tai siis näin toivon… -Nelia19
Hakkeri väittää varastaneensa Xbox Series X:n näytönohjaimen lähdekoodin – vaatii 100 miljoonan lunnaita
– 100 miljoonalla hakkeri saa mukavasti tuotantoon oman pelikonsolinsa, jossa Xboxilta kopioitua näytönohjainta on viilattu tehokkaammaksi ja joka lopulta syrjäyttää koko Xbox Series X:n. -Poliisitapaus
– Joku oman elämänsä Bond-pahis siellä taas suorittaa. Lunnasvaatimuksesta päätellen luulee, että hänellä on käsissään jotkut kuolemantähden avaimet. -Haerski
Suomalaispelitalo Remedy suureen julkaisusopimukseen Epic Gamesin kanssa – Limbo- ja Shadow of the Colossus -veteraanit myös samassa veneessä
Päättyneellä viikolla Epic vahvisti myös joukon tuoreita kauppapaikan yksinoikeuksia.
Lue koko uutinen
– Hieno juttu. Epiciä vihataan paljon, mutta Fortnite-miljoonilla voi saada paljon hyvääkin aikaan ja tuo sopimus on reilun kuuloinen. Minulle ainakin kelpaisi pari uutta Remedy-peliä. -Refloni
– Onhan se ehdottomasti parempaa käyttöä Fortnite-rahoille rahoittaa täysin uusia pelejä, kuin estää jo valmiiden pelien ilmestyminen kilpailevalla alustalla. Näin kuluttajan näkökulmastakin luo uskoa siihen, että Epicillä oikeasti on pidemmän tähtäimen suunnitelmia kauppansa suhteen. Hyvä myös, että Remedyn tulevaisuus on turvattu ainakin toviksi eteenpäin. -Ananaz
Pokémoneja, Panzer Dragoon -yllätysjulkaisu, Super Smash Brosin seuraava taistelija sekä muuta! Nintendo pamautti torstain täydeltä julkistuksia
– Mahtavaa! Xenoblade, Persona 5 Royal sekä FF7 Remake tekevät kyllä jrpg fanit erittäin tyytyväisiksi tänä keväänä. -Shulk
– Kas, ihan kivoja pelejä. Nuo trilogiat ihan mukavia kerralla saada. Vähän piristää nämä julkistukset näinä synkkinä aikoina. Catherine etenkin sellainen peli, jota Switchille odotellut. -Teräskäsine
Tautipeli Plague Inc. kääntää takkinsa: pian taistellaankin pandemioita vastaan!
– Outoa että tällainen pelimuoto ei ollut aiemmin tullut kehittäjien mieleen. Ihan sama kummalla puolella pelaa niin siitä saa ideoita ja strategioita myös toisella puolella pelaamiseen. Todella mielenkiintoisen oloinen lisäys. -zappah
S.T.A.L.K.E.R. 2 näyttää taas hieman enemmän todelta – ensimmäinen ruutukaappaus julki
– s.t.a.l.k.e.r. Call of pripyat on hiotuin yksilö sarjasta mutta useat kertovat aloittaa shadow of chernobylilla. Hieman kestää asioiden oppiminen ja ei kannata olla tekstikammoinen. -rautahuilu
– Ehdottomasti kokemisen arvoisia kaikki kolme. Ovathan ne juoneltansa/tarinankerronnaltaan varsin kökköjä/köyhiä, mutta tunnelmaltaan kuitenkin erittäin mukaansatempaavia. Eli jos haluaa vahvaa tarinankerrontaa ja mielenkiintoisia hahmoja, niin silloin Stalkerit kannattaa jättää välistä, näissä peleissä tarinan ja hahmojen sijaan itse pelimaailma on keskiössä. -Balnazzard
Sony tarkensi PlayStation 5:n taaksepäin yhteensopivuutta – valtaosa nykyisistä PS4-peleistä saa tuen
– Itselle riittää että saa sen toimimaan edes jossain vaiheessa, kun en ihan heti ole ostamassa ensimmäisten joukossa. -Fwank_91
– Luultavasti saadaan kaksi hyvää konsolia ulos. Toistaiseksi MS on toiminut selkeämmin informoidessaan tuotteestaan. Varmaan kumman tahansa konsolin ihmiset tulevat ostamaan ovat tyytyväisi päätökseensä. Varmaan molemmissa koneissa on riittävästi myös tehoa pelien pyörittämiseen. Varmaan molemmille konsolille on omat fanikuntansa. Basshaamalla toista konsolia, ei millään tavalla paranneta sen oman konsolin toimivuutta tai laatua. -Paladin777
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – Half-Life elää ja suomalaistykitys jatkuu
– Olen jo neljän ja puolen tunnin jälkeen vakuuttunut pelistä. Vaikka olenkin kova vr fani, olin aikaisemmin varma että mitään killerappia laitteelle ei saada, mutta tämä voisi olla se. Vielä kun valve alkaisi nyt lisää tehtailemaan näitä, eikä jättäisi leikkiä kesken. On pitkästä aikaa mukava olla half life fani. -Portable
– Nyt about 7h HL: Alyxia takana ja ei kyllä ole mitään vastaavaa pelikokemusta tullu vastaan. Nii helvetin hyvin mietityt mekaniikat ja tää on kyllä se peli joka nostaa VR pelien rimaa ihan helvetisti. Tulin vaan vaahtoamaan tähän väliin ku vivekapuloista loppu akku. Jos omistat yhteensopivan headsetin niin kannattee hankkia. Kuulemma kokemus on todella hyvä ainakin Oculus rift S:llä myös. -kribmeister