Neljä vuotta sitten jostain ihmeen syystä joukkorahoitettu uusi Shaq-Fu-peli on ilmeisesti viimein valmistusmispisteessä. Hieman reilulla 450 000 dollarin tuella kehitetyn Shaq-Fu: A Legend Rebornin on kerrottu saapuvan myyntiin vielä tämän kevään aikana PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Switchille ja pc:lle.

Pelin tuominen myyntiin tapahtuu digitaalisesti ja fyysisesti, missä kehittäjät Saber Interactive ja Big Deez Productions ovat saaneet näin jälkikäteen apua julkaisija Wired Productionsilta. Tarkkaa julkaisupäivää Shaqin paluulle saadaan silti vielä odottaa.

Alkujaan Shaq-Fu oli vuonna 1994 muun muassa Mega Drivelle ja Super Nintendolle tuotu koripallotähti Shaquille O’Nealin tähdittämä taistelupeli, joka nimenomaan on tullut tunnetuksi kehnoudestaan. Myös kehittäjät ovat tiedostaneet tämän, sillä muutaman kuukauden takaisessa trailerissaan he hehkuttivat kovasti, kuinka uuden pelin on tällä kertaa tarkoitus olla oikeasti parempi. Nähtäväksi toki jää, onko se edelleenkään silti hyvä peli.

Mikäli hallusta löytyy ennen 10.7.2017 ostettu kopio Switchin NBA Playgrounds -pelistä, saa uuden Shaq-Fu-pelin itselleen ilmaiseksi. Tällä Saber on halunnut pahoitella korispelinsä kehnoa julkaisua.

Lähde: Wired Productions

YouTube video