Nintendon tuoreella Wii U -konsolilla ei tunnetusti mene odotusten mukaisesti. Useat pelialaa seuraavat tahot ovatkin suositelleet, että Iso N siirtyisi Segan tavoin kehittämään pelejään kilpaileville PlayStation- ja Xbox-konsolialustoille.
Nintendo-pomo Satoru Iwata on enemmän tai vähemmän yllättäen tyrmännyt ehdotukset tuoreessa haastattelussa. Hänen mukaansa ratkaisu olisi erittäin lyhytnäköinen, eikä se kannattaisi pitkässä juoksussa.
– Jos yhtiö olisi vastuullani vuoden tai kaksi, eikä minun tarvitsisi huolehtia Nintendon tulevaisuudesta pidemmällä aikavälillä, tärkeimpien sarjojemme kehittäminen ja lyhyen aikavälin tuottojen haaliminen saattaisi olla järkeenkäypä ajatus. Mutta koska vastuullani on Nintendon pitkäaikainen tulevaisuus, en ikinä ajattelisi jakavani arvokkaita resurssejamme muille pelialustoille, Iwata kertoi.
Iwatan mielestä Nintendon vahvuus piilee nimenomaan sen tavassa rakentaa sekä konsoleita että pelejä, jotka tukevat toisiaan.
– Nintendo on hyvin ainutlaatuinen yhtiö, koska se tekee bisnestä suunnittelemalla ja julkaisemalla sekä kalustoa että sisältöä. Kun yhdistämme ne keskenään, voimme tehdä hyvin ainutlaatisia ratkaisuja. koska sekä laitteiston että ohjelmiston suunnittelijat sijaitsevat samassa rakennuksessa, he inspiroivat toisiaan. Nämä olosuhteet mahdollistavat tekemään asioita, joita muut yhtiöt eivät voi luoda. Siksi meillä on niin paljon mahtavia Nintendo-sarjoja, joista ihmiset ympäri maailmaa välittävät, Iwata taustoitti näkemystään.
Nintendolla onkin edessään kova urakka, mikäli mielii tekemään nykyisistä Wii U- ja Nintendo 3DS -laitteistaan yhtä menestyksekkäitä kuin edeltäjistään Wiistä ja Nintendo DS:stä. 3DS:n myynnit ovat lähteneet uusien pelien myötä nousuun, mutta entuudestaan heikosti myyvä Wii U saa loppuvuodesta vastaansa Xbox Onen ja PlayStation 4:n.
Lähde: CVG