Mukava annos tulevien pelien pelikuvaesittelyjä toi sisältöä päättyneelle viikolle, jota tosin synkistivät myös uusi aalto syytöksiä alalla todisteista ahdisteluista ja kaltoinkohteluista. Puheeksi nousivat jälleen yhtälailla nykypelien pituus- ja kehityskustannuskysymykset, kun samalla pidetyn kehittäjän kerrottiin löytäneen uuden kodin.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
The Last of Us Part II on PS4:n nopeimmin kaupaksi käynyt yksinoikeus – neljä miljoonaa kappaletta myyty
– Kiva että uusi IP Horizonkin mahtuu tuolle top listalle jatko-osien joukkoon. -vesinokkaelain
– Puolta väliä lähestyessään tämä on siis ollut minulle aikalailla 10/10 -peli, mitä en olisi koskaan odottanut ykkösen perusteella. Todella naurettavia asioita pitäisi loppupuoliskolla tapahtua, että kokemus vielä kääntyisi tästä negatiiviseksi tai edes neutraaliksi. Mielestäni tätä ei missään tapauksessa kenenkään kannata ohittaa kokematta itse. -Haerski
Cyberpunk 2077 näyttäytyi taas uudella videoesittelyllä – Netflix-anime tulossa vuonna 2022
– Kelpaa tähän osoitteeseen oikein mainiosti näillä näkymin -Bloodborne
– Näyttää kyllä aivan mahtavalta. Ainoa ongelma on, että tuskin näillä nykyisillä konsoleilla näyttää lähellekään tuolta. Lehdistö myös pelasi peliä tykillä pc:llä tai GeForce Now suoratoistolla säteenseurannat päällä. Pahoin siis pelkään miltä PS4 ja Xbox One versiot näyttää. -Pupukello
Entinen PlayStation-veteraani Shawn Layden ei pidä AAA-tuotantoja kannattavina – ”Palaisin mieluusti 12-15-tuntisten pelien pariin”
Pelialan veteraani ja Sonylla yli 25 vuotta ennen lähtöään työskennellyt Shawn Layden ei pidä nykyistä AAA-bisnesmallia taloudellisesti kannattavana ja uskoo muutosten tapahtuvan seuraavan sukupolven aikana. Gamelab Livessa keskustelemassa ollut Layden kertoi, että AAA-pelien tuotanto kasvoi noin 80 miljoonasta dollarista 150 miljoonaan dollariin tämän konsolisukupolven aikana, ja vastaavanlainen tuplaantuminen tuotantokuluissa nähtiin myös edellisen konsolipolven aikana.
– Imo viime vuosikymmennellä oli ihan tarpeettoman paljon kiinnostavia pelejä, jotka tehtiin avoimen maailman malliin. Tästä hyödyttiin lähinnä pelien pitenemisenä, mutta ei se kyllä niitä mielestäni parantunut. En tietenkään tarkoita että kaikki pelit pitäisi olla tiiviimpiä paketteja. -meecca
– Jos isoa laatua on tarjolla olen siitä valmis maksamaan enemmän kuin sen perinteisen 60 euron verran. Jos vaikka Steamiin lähiaikoina saapuva Horizon:Zd gold edition lähtöhinta on 70€-120€ sanon että kyllä kiitos! -Unluckymonster
Ubisoft ja Insomniac Games vastaavat syytöksiin työntekijöiden tekemästä ahdistelusta ja kaltoinkohtelusta
No perkele sentään – suomalaisuutta tihkuva Sauna 2000 hakee nyt joukkorahoitusta
– Muuten kyllä kiinnostaisi, mutta PS1-ulkoasu on itselle vanhentunut huomattavasti huonommin kuin vaikka esimerkiksi 16-bittisten ulkoasu. My Summer Car olisi kiinnostanut, mutta auton rakennus ei ole minun juttuni noin yksityiskohtaisena, joten siinä mielessä tämä olisi voinut olla vaihtoehto. -Angel of Death
– Demon aikoja sitten pelanneena tää tuntu hauskalta ja yllättävän originaalilta kokemukselta. Ei ollut suoraan My Summer Car -kopio. Vai voiko suomalaisuuden jotenkin kopioida? -ripulisaasta
Mitä jos Pokémon ja League of Legends yhdistyisivät? Tässä on Pokémon Unite
– Hyvin tehty pokemon company taas. Sanotaan viikon sitten iso peli tuleva täällä viikolla. No tämä ei ole se iso peli. Olisi voineet vaan esittää viime viikolla, eikä minkälaista kohua olisi syntynyt. -Kalastajamies
– Noh, jos jotain hyvää pettymykseen niin heti rantautuneet meemit ovat hauskoja! -Nelia19
Facebook osti itselleen The Order: 1886 -studio Ready at Dawnin
– Itse pidin paljon The Order: 1886:sta ja mielelläni ottaisin pelille jatkoa, jossa olisi vain parempi hinta-kestosuhde. -Sundance Kid
– Order oli ihan toimivaa viihdettä ja kestonsa takia oli mukava pelailla parikin kertaa läpi. Itselleni se tuli konsolibundlena ja yllätyin sen tähden ehkä hitusen enemmänkin koska odotukset olivat aika matalat pelin saaman pienen tylytyksen vuoksi. -zappah
Crash Bandicoot 4: It’s About Time on nyt virallista – katso julkistustraileri ja kuvat
– Näyttää ainakin pelattavuuden osalta ihan lupaavalta. Täysin uusi Crash -peli on joka tapauksessa tervetullut näin kymmenen vuoden odotuksen jälkeen. -Andzerx
– Aluksi pidin Warpedin aikamatkustus-teeman kierrättämistä laiskana ratkaisuna… Mutta ottaen huomioon, että tämä peli pyrkii olemaan jatkoa JUURI sille pelille, Toys for Bobilla ei ollut paljon vaihtoehtoja. Alkuperäisen Warpedin jälkeen on ehtinyt tulla sen verran monta Crash-peliä, että kolmosen juonen + teeman täysi sivuutus ja numeron 4 lätkäiseminen otsikon perään ei olisi enää toiminut. -mecha_no_maniac
Lähteet: Batman-kehittäjä Rocksteadyn seuraava peli on Suicide Squad: Kill the Justice League
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – Pokémon-kahvihetkiä ja Kingdom Heartsin synkkä tie
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Beyond a Steel Sky (Apple Arcade) \ 26.6.
- Super Smash Bros. Ultimate – Min Min (Switch) \ 30.6.
- Minecraft Dungeons – Jungle Awakens (PS4, XOne, Switch, Win) \ 1.7.
- Bloodstained: Curse of the Moon 2 (PS4, XOne, Switch, Win) \ 10.7.
- Early access: Rogue Legacy 2 (Win) \ 23.7.
- Dying Light – Hellraid (PS4, XOne, Win) \ 23.7.
- Project Cars 3 (PS4, XOne, Win) \ 28.8.
- The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel IV (PS4) \ 27.10.