Päättyneellä viikolla meitä väijyi parikin kappaletta erilaisia yllätyksiä. Heti maanantaina reaktiot olivat melkoisia, kun tovin aikaa huhuiltu Alien: Blackout paljastui mobiilipeliksi, kun taas loppuviikosta hämmästeltiin Bungien ja Activisionin Destiny-eroa. Sony paukutti sekin omia yllätyksiään ostamalla suositun Wwise-kehitystyökalun kehittäjän, kun taas Sega lopetti viimein vähemmän hienovaraiset kiusoittelunsa ja vahvasti Catherine Classicin pc:lle.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Bungien ja Activisionin tiet eroavat – Destinyn tulevaisuus on kehittäjiensä käsissä
– Ja mitä uutiseen tulee, kyllähän se taloudellinen huolettomuus tulevaisuudesta taatusti on mikä painaa yhtiöllä kuin yhtiöllä eniten vaakakupissa. Sen takia näitä sopimuksia tehdään, vaikka peljaajien näkökulmasta ne kuulostavat sielunsa myymisestä paholaiselle. Destinyn vapautuminen Activisionista ei välttämättä tarkoita parempaa menestystä Bungielle ja Destinylle, mutta tarinan puolesta pelit voivat silti muuttua huomattavasti mielenkiintoisemmiksi. Toivottavasti Bungie onnistuu. -Boblick
– Activision vaikuttaa kumppanilta joka tukahduttaa luovuuden maksimoidakseen voitot. Hyvä asia että Bungie lähtee omilleen. -Roinaa
Red Dead Online sai lisää batlle royale -henkistä toimintaa – pelaajien väliseen vuorovaikutukseen luvassa myös viilauksia
– Eikä mitään mainintaa friends only / invite only servereistä. Niin kauan kun on pakko pelata random idioottien kanssa publalla niin minä en tuohon paskaan koske. -partajeesus
– Oma peliaikani on sen verran kortilla ja arvokasta,että en halua riskeerata sitä random gänkfestin uhrina. Jos tähän tulee joskus muutos niin sitten voisi testata. -HooCeeApina
Viikon kestänyt Steam-määkiminen päättyi tähän: Catherine Classic paljastui ja julkaistiin pc:lle
– Ja ostoon meni. -Stan
– Itselle tämä oli raskas pettymys. Catherine jo löytyy, joten Full Body olisi kiinnostanut, minkä helkkarin takia vanha peli? -Angel of Death
AMD paljasti uuden sukupolven Radeon-näytönohjaimen
– Tässä vaiheessa ainoa tapa millä AMD pystyy kilpailemaan Nvidian kanssa on tarjota vastaavaa tehoa halvemmalla hinnalla. -Augustus
– Aika hyvä veto olla lähtemättä Nvidian raytracing hypeen. Bisnes mielessä ainakin. AMD voi rauhassa odotella että pelit saavat kunnnon tuen ja voi sillä välin kaupata halvemmalla muuten saman tehoista rautaa. AMD:lla vaan pitää olla hyvä vastaus sitten kun lähtee peliin mukaan. Vaikka myönnän että tuo hinta on liian korkea. Saa nähdä laskeeko kuinka nopeasti. -JayeizH
The Division 2 jättää Steamin väliin – Ubisoft löysi uuden petikumppanin Epic Gamesista
– Pelkän Uplay-avaimen olisin ostanut joka tapauksessa. Turha Ubisoftin pelejä on ostaa Steam-tilille ja kiusata itseään kahdella launcherilla. Epic Games -tilille ostaminen kuulostaa kuitenkin vielä järjettömämmältä. -Poliisitapaus
– En PC-pelaajana koe nykyistä digikauppojen tapaa kilpailla mitenkään positiivisena. Valve työskentelee kovasti tehdäkseen PC-alustasta huomattavasti nykyistä avoimemman ja nämä yksinoikeudella Windows PC:lle olevat kauppapaikat ajavat tilannetta juuri päinvastaiseen suuntaan. -edqe
Sony yllätti: suosittu pelinkehitystyökalu siirtyy osaksi PlayStation-perhettä
Satanen lähestyy – PlayStation 4 ylitti jo 90 miljoonan myydyn konsolin rajan
– Mutta kyllä ihan ansaitusti on nykyinen konsolisukupolvi mennyt Sonylle ja varmaan johonkin 120 miljoonan lukuihin vielä päästään ennenkuin PS4:n kaikkien mallien valmistaminen loppuu ja konsolia ei enää kaupoista saa….. toivottavasti ensi sukupolvi on jälleen tasaisempi ja nähtäisiin enemmän kilpailua. -Balnazzard
– Vielä olis pari loistavaa yksinoikeutta pelaamatta mm. Horizon ja saa nähdä kerkeekö jossain välissä Bloodbornen pelata. Kaikinpuolin hyvä konsoli ja komeita pelejä nähty, ehkä jopa parempi kuin PS3 yksinoikeuksien osalta. Nyt vaan seuraavaa konsolisukupolvea tulille! -flipperi
Valve jakoi kuusinkertaisen määrän pelikieltoja CS:GO:n muututtua ilmaiseksi
– Ihmisiä on paljon erilaisia, enkä itse usko, että vahingoniloisuus olisi jotenkin koodattu meihin sisäisesti. Ainakaan se vahingoniloisuus, mitä huijarit harrastavat. Todennäköisesti huijarit nauttivat siitä vallan tunteesta, kun kukaan ei pärjää heille. -Pötkö
– Varmasti tilanne myös tasaantuu aikanaan: kun VAC jakaa banneja vanhaan tyyliin, niin eiköhän se kokeilunhalu siitä ala tippumaan. En myöskään epäile sekuntiakaan, etteikö siellä vielä juoksisi roppakaupalla riemuidiootteja huijaamassa ihan vaan sen takia, että haluavat ”näyttää Valvelle, että ilmaisuus oli huono idea”. -Haerski
Alien: Blackout paljastui virallisesti – tulossa mobiililaitteille Suomen Turusta käsin
– Tuleeko tässä ketjussa vallitsemaan liikuttava samanmielisyys? 😀 -Rokkijani
– Eihän tässä ole sinällään mitään ihmeellistä, sillä tietysti pelejä tehdään sinne, missä raha ja pelaajat ovat ja mobiilihan se hallitsee. -Celoril
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – roolipeliklassikko ehostuu, Hitman terävöityy ja uusio-Mario saa lisäloistoa
– Eiköhän tuo Mario tule Switchille jossain vaiheessa ostettua. Nyt ei ehdi. Liikaa pelattavaa muutenkin eikä edes ehdi pelailla kauheasti. -zappah
– Hitman HD Collectionin hintapa se vasta yllättikin. 60€ kahdesta vanhasta pelistä,mitä helvettiä? Jää todellakin ostamatta. -Antn
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Battlefield V – Lightning Strikes (PS4, XOne, Win) \ 15.1.
- Dead or Alive 6 (PS4, XOne, Win) \ 1.3.
- Black Desert Online (XOne) \ 4.3.
- SNK 40th Anniversary Collection (PS4) \ 22.3.
- Yoshi’s Crafted World (Switch) | Kirby’s Epic Yarn (3DS) \ 29.3. | 8.3.
- Tropico 6 (Win, Mac, Linux) \ 29.3.
- Final Fantasy X X-2 HD Remaster (XOne, Switch) | Final Fantasy XII: The Zodiac Age (XOne, Switch) \ 16.4. | 30.4.
- Dragon’s Dogma (Switch) \ 23.4.