Syyskuun alussa Xbox Live Arcadessa julkaistu Joe Danger 2: The Movie löytää kuin löytääkin tiensä myös PlayStation Networkiin. Peliä kehittävä Hello Games vahvisti asian PlayStationin Blogin sivuilla.
Aikataulua Playstation 3:n stuntteilulle ei vielä annettu. Xbox-versiosta poiketen pelin on kuitenkin jo luvattu sisältävän 10 tunnin edestä lisäpelattavaa alkuperäisen, varsin vaihtelevaksi ja mittavaksi luvatun tarjonnan ohella.
Kenttäeditorikin pelistä toki löytyy. Ensimmäisestä osasta poiketen luomuksiaan on nyt myös mahdollista jakaa vapaammin netin välityksellä.
Tietyllä tapaa historiaa toistaa näin ollen itseään. Pelisarjan ensimmäinen osa nähtiin alkujaan vuonna 2010 PlayStation 3:lla, kunnes hieman yli vuotta myöhemmin tuhdimpi Special Edition -versio saapui myös Xbox Live Arcadeen.

Lähde: PlayStation Blog