Marraskuu on taputeltu ja joulukuu on täällä. Vaihdos tapahtui sopivasti uudella PlayStation 5 -aiheisella vuodolla, minkä ohella viikolla kuultiin vielä muun muassa Steam-ohjaimen nykyversion kohtalosta, Xboxin virtuaalitodellisuuskannasta sekä paristakin studiohankinnasta. Final Fantasy VII Remake vilautteli sekin taas hieman itseään.
Näistä ja monista muista aiheista voi lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Kuvavuoto esittelee aidolta näyttävää PlayStation 5 -kehitysyksikköä ja uutta ohjainta ensimmäistä kertaa luonnossa
– Olisi melko uskomatonta, jos PS5 olisi lähimainkaan tuon oletetun devkitin näköinen. Kävinpä siis katsomassa millaisia edellisten konsoleiden devkitit ovat olleet ja olin yllättynyt miten moni devkit oli lopulta samanlainen tai lähes samanlainen, kuin kauppoihin päätynyt laite. Osa devkiteistä oli toki ihan vain pelkkä laatikko portteineen ja asemineen. -Boblick
– Jäiskin tuon näköiseksi. Varmasti tyylikkäin pelikonsoli ikinä tuo ”avaruusasema”. -Thuresen
Hyvästit höyryohjaimelle – Valve lopettaa Steam Controllerin valmistamisen
– Harmi, sillä toi on ihan siisti ohjain. Jostain syystä varsinkin kolmannen persoonan peleissä, kuten Resident evilit, Alan wake ja Witcher 3 se tuntui tosi hyvältä. Esimerkiksi kun laitat kameran kääntymään oikealla kosketuslevyllä, kamera kääntyy hyvän aikaa kokoajan hidastuen. Riippuen toki kuinka nopeasti hipaiset. Tällöin sulla on hyvin aikaa siirtää peukalo tarvittaessa kuvapainikkeisiin. Ja tähdätessä ohjaimen gyro toimi varsin hyvin edellämainituissa peleissä. -Portable
– Valvehan patentoi Steam Controllerin kakkosversion suunnilleen vuosi sitten, joten toivon mukaan tällä varastontyhjennyksellä tehdään vain tilaa jatkajalle. Olisi sääli, jos laite hylättäisiin kokonaan. -Ananaz
Joulukuun Games with Gold- ja PlayStation Plus -tarjonta vahvistui
Lue koko uutinen (Games with Gold, PlayStation Plus)
– Iso suositus täältäkin, oli kyllä hyvä sp-kampanja titanfall 2:ssa. Olisin varmaan moninpeliinkin hypännyt mukaan ellen olisi pelannut vasta tänä vuonna, kun moninpelipuoli on käytännössä jo kuollut. -meecca
– Suosittelut täältäkin. Tuli julkaisussa ostettua ja platinum trophy hankittua. Oikein hyvä peli, jonka EA tappoi julkaisemalla sen liian lähellä Infinite Warfarea ja BF1:tä. -Kornholic
Microsoft ei aio panostaa virtuaalitodellisuuteen Project Scarlettissa – ”Kukaan ei kaipaa VR:ää”
– Tuo näyttäisi olevan vähän niinkuin noidankehä/itsestääntoteutuva ennuste: ihmiset eivät kaipaa VR:ää koska VR:lle ei ole vielä tarpeeksi paljon hyviä AAA-pelejä ja isot studiot eivät tee AAA-pelejä VR:lle, koska asiakkaita ei ole tarpeeksi. Toivottavasti Valven HL: Alyx tulee muuttamaan tilannetta parempaan suuntaan. -Fortzon
– Tekee itselleni seuraavan generaation päätösten kanssa asian helpoksi. PSVR sen verran hyvä kokemus puutteineenkin että seuraava iteraatio menee heti ostoon. Nykyiset voi sitten lahjoittaa sukulaisille. -Bloob
Studio- ja brändioikeusostoksia kerrassaan!
Lue koko uutinen (Project Cars, Beat Saber, The Bitmap Brothers)
– Onneksi Beat Saber on jo käännetty aika lailla jokaiselle olemassa olevalle vr-alustalle. Olisi ollut hurja sääli, jos tämä olisi jäänyt pelkästään Oculuksen yksinoikeudeksi. Tulevien pelien kannalta voi ollakin sitten huonompi juttu. -Haerski
– Jos ne vihdoinkin onnistuis tekemään paremman version The Chaos Enginesta,Amigan alkuperäinen vielläkin paras versio:) -make72
Seikkailuja keskeyttänyt Star Wars Jedi: Fallen Order -ongelma sai korjauksen – pelin myyntinopeutta hehkutetaan
– Ostin suoraan julkasussa ja vedin muutamissa päivissä läpi. Ihan upea peli ja tarina kantaa loppuun asti, jopa paranee mitä pidemmälle menee. Cal on hyvä ja sympaattinen hahmo vaikka näyttääki vauvalta ja BD-1 sai mut halaan omaa koiraa tavallistaki enemmän. -kribmeister
– Eiköhän se mahdollisen jatko-osan kohtalo (tehdäänkö sitä vai ei) kerro sitten aikanaan kaiken oleellisen kuinka hyvin Fallen Order menestyi –Balnazzard
Skeittilegendan paluusta pyörii huhuja – Tony Hawk’s Pro Skater -sarja saattaa tehdä paluun
– Eikö Robomodon pyhäinhäväistys Pro Skader HD ollut tarpeeksi? Jos se peli tällä kertaa pelaisi niinkuin PSonen klassikot ja saisivat mukaan samat musiikitkin, voisi se olla ihan hyvä nostalgiatrippi Crash Bandicootin ja Spyro the Dragonin tapaan. -Brutal1ty
Gearboxin sankariräiskintä Battleborn suljetaan
– Pitäisiköhän sitä käydä ottamassa viimeiset höyryt vielä Xboxilla. Ei oikein aikoinaan jaksanut kiinnostaa, koska oli muutakin pelattavaa, mutta jos vielä yksi hippa. -Kille
Final Fantasy VII Remake sai mojovan satsin uusia kuvia – jatko-osan kehitys etenee jo
– Ei kyllä YHTÄÄN nappaa tuo tyyli. Tästä näyttäisi puuttuvan täysin se tietynlainen vilpittömyys ja lumo, joka teki tuon ajan Final Fantasyistä niin ikimuistoisia pelejä. No mutta, ehkä tätä silti voisi uskaltautua kokeilemaan. -Megaman
– Itsellä ei ole mitään historiaa alkuperäisen kanssa, joten voin puhtaalta pöydältä sanoa näyttävän hyvältä 🙂 eiköhän tämä tule ostettua. -Monco Carser
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – vesi maistuu taas viiniltä ja sielussa on uutta paloa
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Dragon Ball FighterZ – Broly (DBS) \ 5.12.
- Euro Truck Simulator 2 – Road to the Black Sea (Win, Mac, Linux) \ 5.12.
- Assassin’s Creed: The Rebel Collection (Switch) \ 6.12.
- Vampire: The Masquerade – Coteries of New York (Win) \ 11.12.
- Devil May Cry 3: Special Edition (switch) \ 20.2.2020
- Fairy Tail (PS4, Switch, Win) \ 19.3.2020
- One Piece: Pirate Warriors 4 (PS4, XOne, Switch, Win) \ 27.3.2020