Liikkeenkaappausteknologian rooli on kasvanut vinhaan pelialalla ja näin monet näyttelijät ja asiantuntijat voivat olla aina vain tärkeämpi osa kehitystyötä. Viimeisimmällä Splinter Cell: Blacklist -pelin videolla Ubisoft esitteleekin pelin taisteluanimaatioita varten palkatun Kevin Secoursin.

Secours toimii Blacklistissa sekä konsulttina että stunttimiehenä. Hänen panoksensa avulla Ubisoft Toronto onkin pyrkinyt vaikuttamaan maaliskuussa nähtävän pelinsä toimintaan niin, että siinä olisi erityisesti mukana tunne sulavuudesta.

Julkaistu video on nähtävissä uutisen ohesta. Siinä Secours vihjaa sekä itsestään että antaa hieman näytteitä erilaisista lähitaistelukikoista, joita on hyödynnetty Blacklistin kehityksessä.

YouTube video

Linkki videoon