Matosotaa tänä vuonna jatkavasta Worms: Revolutionista on tuotu ihmisten ilmoille jälleen yksi tuore video. Pätkässä pelin vanhempi suunnittelija Mark Dimond kertoo pelin eri pelitiloista.
Perinteiseen Worms-tyyliin myös Revolution tarjoaa pelaajilleen sekä yksin- että moninpeliviihdettä. Yksinpelaajille luvassa on sekä 32 tasosta koostuva kamppanja että pulmatila, joista molemmista vilautetaan ohesta löytyvällä videolla hitusen pelikuvaa.
Moninpelipuolella peli tarjoaa kolme pelimuotoa, joita voi pelata sekä netissä että myös samalta sohvalta käsin. Perinteisessä deathmatchissa matojoukkueet koettavat tuhota toisensa kaikin mahdollisin keinoin satunnaisissa kentiss’, kun taas fort-muodossa taistelu hoituu kahden linnakkeen välillä.
Hieman poikkeavampi on Worms-puristeille suunnattu classic-pelimuoto. Kyseisessä pelitilassa säännöt vastaavat deathmatchin omia, mutta monet Revolutionin uudistukset loistavat siinä täysin poissaolollaan. Näin ollen esimerkiksi uusiin vesiaseisiin ei tarvittaessa ole tarvetta törmätä.
Tuore esittelyvideo ei ole ensimmäinen pelistä julkaistu esittelypätkä. Aikaisemmin kehittäjät ovat tuoneet julkisuuteen muun muassa videon, joka väläytteli pelin hahmoluokkia, joista olemmekin ehtineet kertoa jo aikaisemmin. Myös pelin fysiikoita sekä koko sarjan historiaa on esitelty videolla. Pätkät voikin kurkata uutisen ohesta, mikäli niihin ei ole vielä sattunut törmäämään.
Worms Revolution on tarkoitus nähdä PlayStation Networkissa, Xbox Live Arcadessa sekä pc:n latauspalveluissa syksyllä.



