Päättyvällä viikolla valmistauduttiin kovasti varsinkin jo kesäkuun alkuun, sillä uusien Games with Gold- ja PlayStation Plus -pelien ohella vahvistui, että Sony on valmis lyömään tiskiin PlayStation 5 -pelien esittelyjä. Pieni elonmerkki tämän kaiken ohella saatiin kyllä myös kauhusarja Silent Hillista, ja suomalaisjuhlaakin oli taas ilmassa Nordic Game Awards -palkintojen myötä.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
PlayStation 5 -pelit astuvat näyttämölle ensi viikolla – Sony vahvisti yli tunnin mittaisen verkkolähetyksen
Samoihin aikoihin Sony-johtaja Jim Ryan nosti esille, ettei yhtiö ole kiinnostunut tekemään PS5-peleistään PS4-versioita. Vuorostaan tuore kehittäjädokumentointi kertoo, että Sony vaatii loppuvuodesta sertifikoitaviksi lähettävien PS4-pelien toimivan sujuvasti myös PS5:llä.
– Toivottavasti on paljon hyviä ja mielenkiintoisia pelejä tulossa! Vaikka oma pelaamista odottavien pelien lista on edelleen Kiinan muurin pituinen, niin pitää tulevaisuus olla turvattu 😉 Onpahan sitten tekemistä vanhainkodissakin. -Nelia19
– Pelien osalta toivon mahdollisimman paljon pelikuvaa ja mahdollisimman vähän Codin ja Fifan kaltaisia vuosipäivityksiä. En odota, että vielä julkaisuikkunan pelit räjäyttävät pankkia, mutta ero edelliseen sukupolveen pitäisi pystyä ainakin parin pelin voimin osoittamaan. -Almasy
Suomi palasi taas voiton makuun! Pohjoismaalaisia pelejä juhlivat Nordic Game Awards -palkinnot jaettiin
– Control on kyllä palkintonsa ansainnut, aivan mahtava peli jolle toivottavasti tulee jatkoa. -peliukk0
Kesäkuun PlayStation Plus- ja Games with Gold -pelit paljastuivat
Lue koko uutinen (PlayStation Plus, Games with Gold)
Tässä yli 20 minuuttia The Last of Part II:ta – näin selviydytään kesäkuun PS4-yksinoikeudessa
– Jos Sonyn PS4 version ostaneet saa PS5-version automaattisesti, niin sitten saattaisin ostaa jo aikaisemmin. -Angel of Death
– Onko The Last Of Us 2 vain valtava mainosprojekti tulevalle Vitalle, joka trailerissa vilahti? -Monco Carser
Ilmaista ennakkotestattavaa, ohoi! System Shock -uusioversio, Desperados III ja muuta kokeiltavissa nyt demojen muodossa
Formula E -kuljettaja sai potkut huijattuaan eSports-kisassa
Formula E -kuljettaja Daniel Abt on saanut potkut tiimistään huijattuaan eSports-kilpailussa. Saksalainen Abt osallistui viikonloppuna järjestettyyn Race at Home Challenge -kilpailuun, mutta hänen virtuaaliajokkiaan ohjasikin kisassa Allied Racing eSportsia edustava ammattilainen Lorenz Hörzing. Epäilykset Abtin mukanaolosta heräsivät jo kisan aikana.
– Väärä vastaus. Olisi vain huutanut kovaan ääneen ”just a prank, bro!”, niin kaikki olisi nauraneet hassulle kepposelle ja asia olisi ollut saman tien pois päiväjärjestyksestä. -Haerski
Silent Hill palaa parrasvaloihin Dead by Daylightissa – näe Pyramid Head ja Heather jälleen toiminnassa
Xboxin lähdekoodi vuodettiin verkkoon
– Jossain vaiheessa harkittin tuon konsolin ostoa, mutta totesin sen olevan aivan liian iso ja ruma mun olkkariin. Tärkeimmät pelit vielä toimii 360 kautta ihan jees, niin eipä ole tarvinnut hankkia. -Portable
– Oli pelin taso mitä hyvänsä, pelipreservaation kannalta on tärkeää suojella erityisesti näitä vanhoille laitteilla jämähtäneitä teoksia. Emulaattorit ovat tärkeitä tämän kannalta. -Luffymcankka
Nämä pelit saapuvat tällä viikolla – Minecraftin uudet seikkailut ja Nintendo-roolipelin uljas paluu
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Heavy Rain, Beyond: Two Souls, Detroit: Become Human (Steam) \ 18.6.
- Samurai Shodown Neo Geo Collection (Epic Games Store | Steam | PS4, XOne, Switch) \ 11.6. | 18.6. | 28.7.
- Anno History Collection (Win) \ 25.6.
- Fast & Furious Crossroads (PS4, XOne, Win) \ 7.8.
- Factorio (Win, Mac, Linux) \ 14.8.
- Final Fantasy Crystal Chronicles Remastered Edition (PS4, Switch, Android, iOS) \ 27.8.
- Captain Tsubasa: Rise of New Champions (PS4, Switch, Win) \ 28.8.