Elektroniikkajätti Sony on aikeissa paljastaa PlayStation 4 -konsolinsa ulkomuodon kesän E3-messuilla. Paljastus tehdään Suomen aikaan kesäkuun 11. päivä kello neljältä aamulla, jolloin Sony järjestää Los Angelesissa perinteisen lehdistötilaisuuden.

Kiusoitellakseen tulevasta yhtiö on tänään julkaissut lyhyen videopätkän aiheeseen liittyen. Videolla katsojat saavatkin periaatteessa ensimmäisen virallisen katsauksen tulevan konsolin muotoiluun, joskin video on vielä rakennettu varsin epämääräiseksi.

PlayStation 4 julkistettiin virallisesti viime helmikuussa. Tuolloin laitteen ominaisuuksista ja peleistä ja kerrottiin yhtä jos toista yksityiskohtaa, mutta monen kummastukseksi varsinaisen konsolin ulkomuoto on edelleen maailmalle täysi mysteeri.

YouTube video