Call of Duty lienee Activisionin tunnetuin pelisarja, mutta se ei ole estänyt yhtiötä tekemästä rahaa muillakin peleillään. Yhtiö onkin nyt varmistanut, että sen Skylanders-sarja on tuottanut yhteensä 500 miljoonaa dollaria eli 375 miljoonaa euroa liikevaihtoa yhtiölle yksinomaan jo Yhdysvalloissa.
Lukemaan on laskettu mukaan pelit Skylanders: Spyro’s Adventure ja Skylanders Giants sekä niissä käytettävät figuurit ja oheisvälineet. Näistä viime vuonna saapunut Giants on tuottanut kokonaismäärästä 195 miljoonaa dollaria.
– Vasta vuosi sitten lelujen tuominen henkiin virtuaalimaailmoissa oli testaamaton idea, johon Activision ja Toys For Bob uskoivat. Nyt kategoria on vakiinnuttanut paikkansa markkinoilla ja sen ovat omaksuneet vanhemmat ja lapset ympäri maailmaa, hehkuttaa Activisionin tuotehallintapomo Joshua Taub.
Skylanders-peleissä pelaajat seikkailevat fantasiamaailmassa useita erilaisia hahmoja ohjaten. Heidän käyttämänsä hahmot saadaan pelattavaksi asettamalla niitä esittävä fyysinen figuuri ”portaaliksi” kutsun laitteen päälle. Figuureja tulee muutama pelin mukana, mutta niitä voi myös ostaa lisää erikseen.

Lähde: GamesIndustry