Tony Hawk`s Pro Skater -pelisarjan kolmatta ja neljättä osaa pelanneet ovat saattaneet huomata, että tulevan Tony Hawk`s Pro Skater 3+4:n uusioversion soundtrackilta puuttuu useita alkuperäisteoksissa kuultuja esiintyjiä ja kappaleita.
Lue myös: Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4:n soundtrack paljastettiin – tällaista musiikkia on luvassa
Activision julkisti maaliskuun lopussa toisen kattauksen skeittipelien modernisoitujen versioiden musiikeista.
Biisilistasta on nähtävissä, että esimerkiksi De La Soulin Oodles Of O’sin sijaan pelissä kuullaan Rock Co. Kane Flow. The Toy Dollsin Dig That Groove Babyn tilalle on vaihtunut puolestaan yhtyeen She Goes to Finos -kappale. Mukana on myös aiemmin kuultujen yhtyeiden sijaan täysin uusia esiintyjiä.
Skeittaajalegenda Tony Hawk on paljastanut, että päätös jättää pois useita klassisia kappaleita tulevan Tony Hawk`s Pro Skater 3+4:n soundtrackilta oli hänen omansa.
Tony Hawk kommentoi Instagramissa halunneensa yhdistää pelien soundtrackilla sekä vanhoja että uusia kappaleita, jotta pelaajat voisivat kokea samanlaista uuden musiikin löytämisen iloa kuin alkuperäisten pelien aikaan.
– Oli minun päätökseni valita joitakin eri kappaleita samoilta artisteilta, joita kuultiin alkuperäisellä THPS 3+4 -ääniraidalla. Toivon, että uuden musiikin löytäminen on puolet hauskuudesta – ja yksi iso syy siihen, miksi nämä soundtrackit ovat jääneet mieleen. Joten kuunnelkaa ja nauttikaa matkasta. Lisää on tulossa… sekä vanhaa että uutta, Hawk kertoo.
Tähän mennessä julkistettuja kappaleita on mahdollista kuunnella pelin viralliselta Spotify-soittolistalta.
Tony Hawk’s Pro Skater 3+4 julkaistaan 11. heinäkuuta. Perusversiota kalliimpien Digital Deluxe – ja Collector’s Edition -versioiden ostajat saavat kolmen päivän ennakkopääsyn peliin jo 8. heinäkuuta.
Lähde: Video Games Chronicle
Lue myös: Varhaisia GTA-pelejä muistuttava The Precinct sai julkaisupäivän
Lue myös: Pyöräilykausi käynnistyy – Tour de France 2025 julkistettiin