Moninpeli ei ole kuulumassa osaksi Wolfenstein: The New Orderia. Peliä työstävä ruotsalainen Machine Games on vahvistanut pelin ensimmäisten joukossa nähneelle Gamespotille, että tulossa on nimenomaan yksinpelitilaansa luottava räiskintäpeli.
Machine Gamesille pelkkään yksinpeliin panostaminen ei pitäisikään olla täysin tuntematon haaste räiskintäpelin kohdalla. Studion työntekijöistä osalla on nimittäin yhteistä historiaa Starbreezen kanssa. Pelitalo tunnetaan niin The Chronicles of Riddick -peleistä kuin myös The Darknessista, jotka ovat myöskin nojanneet ennen kaikkea yksinpelikokemuksiinsa.
Sekä PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, pc:lle ja seuraavan sukupolven konsoleille suuntava The New Order julkistettiin virallisesti eilen. Peli on sijoittumassa vuoteen 1960, jolloin superaseita hallitsevat natsit tekevät julmuuksiaan voitettuaan toisen maailmansodan.
Wolfenstein: The New Order saadaan kauppoihin kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Lähde: Gamespot