Kuluvan vuoden yllätyshittien joukkoon lukeutuva seikkailupeli Life is Strange on hiljalleen saapumassa viimein saataville myös latauskauppojen ulkopuolelle. Pelin julkaisijana toimiva Square Enix on tuonut julki nyt torstaina Life is Strange: Limited Editionin, jonka se on kiikuttamassa eurooppalaisiin kauppoihin niin Xbox Onea, PlayStation 4:lää kuin myös pc:tä varten 22. tammikuuta.
Limited Edition tarjoaa valmiiksi levyllä kaikki Life is Strangen viisi episodia sekä myös muutamia lisäherkkuja. Lisäpainoa pakettiin on saatu nimittäin niin sekä pelin ääniraidan, 32-sivuisen taidekirjan että myös kehittäjäkommenttien voimin. Hintaa Limited Editionille on kertymässä konsoleilla 35 euroa ja pc:llä 25 euroa.
Limited Editionin julkaisu on tapahtumassa osuvasti samoihin aikoihin, kun Life is Strange täyttää täyden vuoden. Tähän mennessä noin reilun miljoonan pelaajan kerrotaan liittyneen mukaan seikkailuun.

Lähde: Square Enix Blog