Muun muassa peliyhtiö Segan omistava Sega Sammy varoittaa sijoittajia ikävistä tuloksista. Yhtiön mukaan sen huomenna päättyvä tilivuosi on kärsinyt alisuorittaneen pelibisneksen takia, mistä johtuen muun muassa yhtiön nettotulojen uskotaan jäävän noin puoleen siitä, mitä alkujaan ennustettiin.
Vaikeuksia Segalle ovat tuottaneet länsimaiden merkittävästi muuttuneet markkinat sekä haastava taloudellinen ilmapiiri.
Kaiken kaikkiaan yhtiö arvioi tekevänsä tappiota tilivuotenaan 7,1 miljardin jenin eli noin 65 miljoonan euron edestä. Summasta noin 4,9 miljardia jenia eli noin 45 miljoonaa euroa uskotaan menevän yhtiön talouden terveyttämiseen.
Toiminnan elvytys tulee Segan osalta näkymään muun muassa potkuina sekä pelien peruuntumisina. Ainakin pelisarjat kuten Aliens, Football Manager, Sonic the Hedgehog sekä Total War ovat kertoman mukaan kuitenkin turvassa.