Sega on ilmoittanut peruvansa joukon pelejä peliliiketoiminnastaan tekemänsä arvioinnin perusteella.

Tulilinjalle on joutunut useampia julkistamattomia nimikkeitä, mutta mukana on myös räiskintäpeli Hyenas. Segan mukaan peruutuspäätösten taustalla on laskenut kannattavuus Euroopassa.

Peruutuksen seurauksena Hyenasia kehittävän Creative Assemblyn on kerrottu irtisanovan työntekijöitään. Irtisanottavien henkilöiden määrästä ei ole kerrottu tietoja julkisuuteen. Total War -pelisarjan kehittäjänä tunnettu Creative Assembly viimeistelee paraikaa myös Total War: Pharaohia, joka julkaistaan 11. lokakuuta. Lisäksi studiolla on työn alla kaksi julkistamatonta peliä.

Yhteistyöverkkoräiskintäpeli Hyenasin oli määrä ilmestyä tämän vuoden aikana pc:lle ja konsoleille. Peli oli äskettäin betatestissä, mutta sen tulevaisuudennäkymät olivat epäselvät jo ennen peruutuspäätöstä. Sega kuvaili pelin tilannetta kesällä haastavaksi ja kertoi arvioivansa uudelleen pelin liiketoimintamallia.

Lähde: VGC