Rovion kehittämä Sonic Rumble julkaistaan ensi kuussa useiden viivästysten jälkeen. Kyseessä on ensimmäinen peli sen jälkeen, kun Sega osti Rovion vuonna 2023.
Mobiilialustoille ja PC:lle ilmestyvän party-pelin oli alun perin tarkoitus saapua viime talvena, mutta julkaisu viivästyi toukokuuhun ja sen jälkeen uudelleen ilman tarkkaa julkaisupäivää.
Lue myös: Seuraava Sonic-peli sai julkaisupäivän, joka odottaa jo nurkan takana
Lue myös: Vihaiset linnut lähtevät taas avaruuteen – kuitenkin vain rajoitetuksi ajaksi
Androidille Google Playn, iOS:lle App Storen ja PC:lle Steamin kautta julkaistavan pelin on nyt tarkoitus ilmestyä marraskuussa. Ilmaiseksi pelattavissa olevan Sonic Rumblen kerrotaan ”kehittyneen merkittävästi” viime kuukausien aikana järjestettyjen pelitestien jälkeen.
– Ylimääräinen kehitysaika mahdollisti useiden pelaajalähtöisten päivitysten toteuttamisen, jotka hiovat pelin ytimen alusta asti. Tavoitteemme? Supersujuva, intensiivinen ja uskomattoman hauska peli heti alusta lähtien, Sega kertoo tuoreessa blogikirjoituksessa.
Päivitysten myötä peliä on kirjoituksen mukaan syvennnetty ja tehty aiempaa dynaamisemmaksi taitojen, uusien kenttien ja pelimuotojen myötä. Lisäksi pelaajan opastus ja käyttöliittymä on uudistettu kokonaan. Myös kosmeettisia ja hahmon kehitykseen keskittyviä ominaisuuksia on päivitetty ja yksinkertaistettu sekä palkinto- ja kauppajärjestelmiä hiottu entisestä.
– Nämä muutokset olivat avainasemassa tehdessämme Sonic Rumblesta loistavan pitkällä aikavälillä. Vaikka valmistautuminen julkaisuun on käynnissä, sitoutumisemme jatkuu, ja lisää päivityksiä on luvassa, Segan kirjoituksessa todetaan.
Pelin lopulliselle versiolle ei ole vielä annettu julkaisupäivää, mutta iOS App Store on antanut odotetuksi julkaisupäiväksi 30. marraskuuta. Peliin voi jo rekisteröityä, ja ennen julkaisua rekisteröityneet pelaajat saavat erilaisia palkintoja, kuten ulkoasuja hahmoille.
Lue myös: 30-vuotias Rayman saa legendaarisen tasoloikkasankarin historiaa juhlistavan taidekirjan
