Jälleen yksi remasterointi on tupsahtamassa nykyalustoille lokakuun 17. päivä. Kyseessä on tällä kertaa ehostettu versio vuonna 2006 alunperin julkaistusta Rogue Trooperista, joka oli brittiläistudio Rebellionin kehittämä vastaavaa nimeä kantaneeseen sarjakuvasarjaan pohjautunut räiskintänimike.

Rogue Trooper Reduxiksi kutsuttu remasterointi päivittää vanhan pelin terävöittämällä sen ulkoasua ja uusimalla monia siinä nähtyjä efektejä ja ase-, hahmo- sekä ajoneuvomalleja. Hintaa setille kertyy 25 euroa.

Reduxin julkaisusta vastaa Rebellion itse. Sen on kehittänyt tosin toinen brittiläistiimi TickTock Games, jonka olisi myöhempänä ajankohtana tarkoitus saada peli myös Switchille.

YouTube video