Resident Evil 7: Biohazard on saavuttanut julkaisussa asetetun myyntitavoitteensa, julkaisija Capcom on paljastanut pelin verkkosivuilla.
Tammikuussa pc:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle julkaistun Resident Evil 7:n kerrotaan yltäneen neljän miljoonan kappaleen toimituslukemiin. Capcom kertoi ennen pelin julkaisua tavoittelevansa neljän miljoonan kappaleen myyntilukuja jo julkaisupäivänä, joten tavoite saavutettiin reilusti jälkijunassa. Capcom kertoi kuitenkin julkaisun yhteydessä toimittaneensa peliä jälleenmyyjille kolmen miljoonan kappaleen verran. Toukokuussa pidetyssä tuloskatsauksessa Capcom asetti pelin elinkaaren myyntitavoitteeksi kymmenen miljoonaa kappaletta, joten kyseiseen tavoitteeseen on vielä rutkasti matkaa.
Resident Evil 7:n myyntejä vauhdittanee joulukuussa julkaistava Gold Edition, joka sisältää kaiken peliin julkaistun lisäsisällön.
Lähde: VG247