Lokakuun toinen päivä kauppoihin loikkaava Resident Evil 6 laajenee julkaisunsa jälkeen ainakin uusien pelitilojen muodossa. Xbox.com-sivusto on varmistanut, että niitä saapuu peliin alustavasti kolme kappaletta.

Kustakin kolmesta uudesta pelimuodosta on tarkoitus kertoa tarkemmin vasta tulevaisuudessa. Jo nyt Microsoft kuitenkin julistaa, että ne saapuvat aluksi saataville vain Xbox 360:lle.

Toistaiseksi Resident Evil 6:n on ilmoitettu sisältävän ainakin kolme pelimuotoa. Varsinaisen tarinamuodon ohella pelaajat pääsevät jahtaamaan pisteitä Merceneries-pelitilassa, minkä lisäksi myös itse pelin hirviöitä pääsee ohjaamaan Agent Hunt -tilassa.

Pelitilauutisten ohella netin on vallannut myös uusi Resident Evil 6 -traileri. Sen voi kurkata uutisen ohesta.

Päivitetty kello 20.40: Capcom on kertonut lisää yksityiskohtia peliin myöhemmin saapuvista lisäpelimuodoista. Ne kulkevat nimillä Siege, Predator ja Survivor.

Survivor on peilimuodoista kenties se perinteisin. Siinä joukko pelaajia yrittää tappaa toisiaan ja viimeinen elossa oleva voittaa. Jujuna pelimuodossa on, että kuolleet palaavat peliin hirviöhahmoina. Mikäli hirviömuodossa tappaa kaksi ihmistä, herää tämä henkiin jälleen ihmisenä.

Pelimuodoista Siegessa vastakkain asettuvat ihmiset ja hirviöt. Ihmisten tarkoituksena on suojella tekoälyn ohjaamaa hahmoa, kun taas vastapuoli pyrkii tappamaan sen.

Predatorissa yksi pelaajista pääsee ohjastamaan suurta ja vahvaa Ustanak-hirviötä muiden kontrolloidessa ihmishahmoja. Ustanakin tarkoituksena on tappaa ihmiset, kun taas vastapuoli pyrkii joko selviämään kierroksen loppuun asti tai tappamaan metsästäjänsä.

Pelaajia kuhunkin pelimuotoon mahtuu kaiken kaikkiaan kuusi kerrallaan. Ne hyödyntävät samoja karttoja kuin Mercenaries-pelitila.

YouTube video

Linkki traileriin

Lähde: Xbox.com