Capcomin huhuillaan työstävän täyttä häkää uusioversiota Resident Evil 3:sta, joka julkaistaisiin jo ensi vuonna.
Väite perustuu muun muassa Elden Ringin ennen virallista julkistusta paljastaneen YouTube-kanava Spawn Waven saamiin tietoihin, jotka on sittemmin vahvistanut omien lähteiden kautta verkkolehti VGC.
Kumpikaan lähde ei paljastanut kuitenkaan sen enempää mahdollisesta uusioversiosta, joskin VGC epäilee sen käyttävän samaa pelimoottoria ja mekaniikkoja kuin alkuvuonna julkaistu Resident Evil 2:n uusioversio.
Tammikuussa julkaistu Resident Evil 2 on ollut Capcomille myyntimenestys, ja viimeisimpien tietojen mukaan peliä on myyty jo lähes viisi miljoonaa kappaletta. Aiemmin tänä vuonna pelin tuottaja Yoshiaki Hirabayashi paljasti yhtiön olevan kiinnostunut myös muiden Resident Evil -sarjan pelien uusioversioista, jos näille löytyy tarpeeksi kysyntää.
Resident Evil -sarjan seuraava julkistettu askel on asymmetrinen moninpeli Project Resistance, josta järjestettiin hiljattain suljettu betavaihe.
Lähde: VGC