Vuosi 2012 tarkoittaa uusia presidentinvaaleja myös Ranskassa. Äänien haaliminen lieneekin jälleen elämää suurempi asia ehdokkaille, miksi luovat kampanjaideat ovatkin enemmän kuin tervetulleita.
Pelaajien kannalta kenties mielenkiintoisin vaalitempaus on toistaiseksi tehty François Bayroun tukijoukoissa. Perinteisen kampanjoinnin ohessa miehen nettisivuille on nimittäin piilotettu yllätys, jonka pääsee näkemään klassisen Konami-koodin (ylös, ylös, alas, alas, vasen, oikea, vasen, oikea, B, A) naputtamalla.
Mikäli koodia käyttää, saa nettisurffaaja Bayroun nettisivuilla eteen piilotetun kampanjavideon. Hauskana yksityiskohtana kyseinen pätkä on kuitenkin toteutettu retropelihengessä ja laitettu näin muistuttamaan sekä ulkoasultaan että ääniltään useamman vuosikymmenen vanhaa videopeliä.
Konami-koodin käyttö ei liene uusin mahdollinen näky useammille nettiin aiemminkin eksyneille. Sen näinkin vahva yhteys juurikin presidentinvaalien tapaiseen poliittiseen tapahtumaan tuo kuitenkin tempaukseen jälleen yhden uuden puolen.
Koodia voi käydä kokeilemassa osoitteessa bayrou.fr.
Lähde: Telegraph