Moninpelattava räiskintäpeli Disintegration siirtyy loppukuusta betaan kaikilla alustoilla ja päästää innokkaimmat testaamaan V1 Interactiven uutukaista ennakkoon.

Suljettu beta käynnistyy pc:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella tiistaina 28. tammikuuta ja päättyy keskiviikkona 29. tammikuuta, kun taas avoin beta järjestetään perjantai 31. tammikuuta – lauantai 1. helmikuuta. Betaan voi rekisteröityä pelin kotisivuilta lähdelinkin takaa.

Beta tarjoaa pelattavaksi kaksi pelimuotoa, Retrievalin ja Controlin. Ensimmäisessä toinen tiimi pyrkii viemään pommin vastustajan tukikohtaan toisen puolustaessa, kun taas jälkimmäisessä kamppaillaan eri puolille karttaa ilmestyvien hallintapisteiden omistuksesta. Hahmoluokkia on tarjolla puolestaan seitsemän erilaista.

Verkkoräiskinnän lisäksi lopullinen peli tarjoaa myös yksinpelikampanjan, jossa sukupuuton ikeessä taistelleet ihmiset ryhtyivät sijoittamaan omia aivojaan robotteihin väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta sitten näiden välille syttyi sota. Vuosia myöhemmin robotit jahtaavat ihmiskunnan viimeisiä rippeitä, mutta pelaajan johtamat robottikapinalliset haluavat ylläpitää alkuperäistä toivoa ja palata takaisin ihmisiksi.

Disintegration julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle vuonna 2020.

Lähde: Disintegration

YouTube video