id Softwaren klassikkoräiskintä Quake II on julkaistu uudelleen.

Kuten aikaisemmin tänään huhuttiin, julkaistiin Quake II tänä iltana ilman virallista ennakkovaroitusta. Kyseessä on paranneltu versio vuoden 1997 alkuperäisestä pelistä, joka on saanut visuaalisten ehostusten lisäksi uutta sisältöä.

Quake II:n paranneltu versio sisältää 4K-resoluutiota ja laajakulmanäyttöjä silmällä pitäen tehtyjä parannuksia. Mukana ovat myös pelin alkuperäiset tehtäväpaketit The Reckoning ja Ground Zero. Uusista Wolfenstein-peleistään tunnettu MachineGames taas on kehittänyt uutta versiota varten kokonaan uuden Call of the Machine -yksinpelilaajennuksen. Peli tukee myös moninpeliä paikallisesti tai verkossa enintään 16 pelaajan kanssa. Verkkopeliä varten mukana on seuranhakutoiminnot sekä tuki niin boteille kuin kustomoiduille huoneillekin.

Tämän kokonaisuuden lisäksi pakettiin kuuluu myös Quake II:n virallinen Nintendo 64 -käännös, joka julkaistiin alun perin vuonna 1999 Midwayn toimesta. Kyseinen versio poikkeaa sisällöltään alkuperäisestä pelistä, sillä Nintendo 64 -julkaisu sai kokonaan omat yksinpeli- ja moninpelikarttansa.

Quake II on saatavilla nyt ehostettuna versiona pc:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X/S:lle, PS4:lle, PS5:lle sekä Switchille 10 euron hintaan.

Lähde: Bethesda

YouTube video