Vuonna 2000 ilmestynyt PS1- ja Dreamcast-toimintapeli Star Wars Episode I: Jedi Power Battles julkaistaan uusioversiona PS5:lle, PS4:lle, Xbox Series X/S:lle, Xbox Onelle, Switchille ja PC:lle 23. tammikuuta. Pelin julkaisijana ja kehittäjänä toimii Aspyrin.
Alkuperäinen peli sisälsi viisi heti pelattavissa olevaa hahmoa ja neljä avattavaa hahmoa. Uusintajulkaisu lupailee näiden lisäksi 13 uutta pelattavaa Star Wars –hahmoa.
Kaikki salaiset hahmot ja tasot ovat pelattavissa heti alusta lähtien. Peli sisältää alkuperäisteoksen tavoin samalta sohvalta pelattavissa olevan yhteistyöpelitilan.
Uudistukset sisältävät hahmomallien ja ympäristöjen parannuksia sekä ”sulavampia hyppyjä, parempaa pelitasapainoa ja uutta taidetta päävalikoihin”.
Uusioversio kattaa myös Dreamcast-painoksessa nähdyt Versus- ja Training-tilat sekä mahdollisuuden vaihtaa valomiekan väriä.
Alkuperäisessä pelissä osalla hahmoista oli Star Wars –saagaan verrattua väärän värinen valomiekka, joten uuden vaihtoehdon myötä pelaajat voivat halutessaan korjata epäkohdan. Esimerkiksi Mace Windun valomiekka oli alkuperäisteoksessa sininen, mutta pelaajat voivat nyt vaihtaa sen Episode I –elokuvassa nähtyyn violettiin.
Mukana on myös arcade-henkinen huijausmoodi, joka tarjoaa esimerkiksi isopäisiä hahmoja. Luvassa on lisäksi uusia kenttiä läpäistäväksi.
Katso Jedi Power Battlesin uusioversion julkistustraileri alta:

Lähde: Video Games Chronicle