Epävakaan odottelun jälkeen brittiläisen Slightly Mad Studiosin autopeli Project Cars on saamassa ensi viikolla viimein julkaisunsa. Toukokuun 7. päivä peli kurvaa niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin, minkä kunniaksi kehittäjät ovat julkaisseet nyt listan kaikista niistä autoista, jotka tulevat olemaan pelissä saatavilla heti julkaisussa.
Oletuksena Project Cars on sisältämässä kaikkiaan 65 erilaista autoa, minkä ohella kahdella latauspaketilla peliin voi saada mukaan myös vielä kahdeksan ylimääräistä kiesiä. Toinen näistä paketeista on Project Carsin digitaalisesta versiosta ja erikoisversioista saatava Limited Edition Car Pack ja toinen vuorostaan ennakkotilausetuna jaettava Modified Car Pack. Lisäksi Slightly Mad on luvannut kuukausittain julkaista peliin ilmaisia autoja, joista ensimmäisenen on Lykan Hypersport -urheiluauto. Myös muita lisäsisältöautoja on vielä luvassa.
Kokonaisuudessaan julkistetun autolistan eri paketteihin jaoteltuina löytää ohesta. Mikäli kiinnostusta löytyy myös pelin ratavalikoimasta, voi sen katsastaa läpi tästä. Kaiken kaikkiaan Project Carsista on luvattu löytyvän 30 erilaista sijaintia, joista löytyy kaikkiaan noin sata erilaista ratakokonaisuutta.
Project Carsista valmiiksi löytyvät autot:
- Alpine A450
- Ariel Atom 300 Supercharged
- Ariel Atom 500 V8
- Aston Martin Rapide S Hydrogen Hybrid
- Aston Martin Vantage GT3
- Aston Martin Vantage GT4
- Audi R18 TDI LMP1
- Audi R8 LMS Ultra
- Audi R8 V10 Plus
- BAC Mono
- BMW 1 M Coupé (E82)
- BMW 320 Turbo Gr.5 (E21)
- BMW M3 Gr.A (E30)
- BMW M3 GT (E92)
- BMW M3 GT4 (E92)
- BMW Z4 GT3
- Caper Monterey Stockcar
- Caterham Seven Classic
- Caterham Superlight R500
- Caterham SP/300R
- Ford Capri Zakspeed Gr.5
- Ford Escort RS1600
- Ford Focus RS
- Ford Mustang Boss 302R1
- Ford Mustang Cobra SCCA TransAm
- Ford Sierra RS500 Cosworth Gr.A
- Formula Gulf 1000
- Ginetta G40 Junior
- Ginetta G55 GT3
- Ginetta G55 GT4
- Gumpert Apollo S
- Lotus 49 Cosworth
- Lotus 72D Cosworth
- Lotus 78 Cosworth
- Lotus 98T Renault
- Marek RP219D LMP2
- Marek RP339h (PM 06a) LMP1
- McLaren 12C
- McLaren 12C GT3
- McLaren P1
- Mercedes-Benz 190E 2.5-16 Evo2 DTM
- Mercedes-Benz 300SEL 6.8 AMG
- Mercedes-Benz A45 AMG
- Mercedes-Benz SLS AMG
- Mercedes-Benz SLS AMG GT
- Mitsubishi Lancer Evo X FQ400
- Oreca 03 Nissan
- Pagani Huayra
- Pagani Zonda R
- Palmer Jaguar JP-LM
- Radical SR3 RS
- Radical SR8 RX
- Renault Clio Cup
- Renault Mégane R.S. 265
- Ruf CTR3
- Ruf RGT-8
- Ruf RGT-8 GT3
- RWD P20 LMP2
- RWD P30 LMP1
- SMS Formula A
- SMS Formula B
- SMS Formula C
- SMS Formula Rookie
- SMS Kart 125cc (Kart01)
- SMS Superkart 250cc (Kart02)
Limited Edition Car Packin autot:
- BMW M1 Procar (E26/1)
- Ford Mk. IV
- McLaren F1
- Mercedes-Benz C-Class Coupe DTM
- Sauber C9 Mercedes
Modified Car Packin autot:
- Ariel Atom Mugen
- Pagani Zonda Cinque Roadster
- Ruf CTR3 SMS-R

Lähde: Slightly Mad Studios