Konamin jalkapallopelisarja Pro Evolution Soccerin uusin osa PES 2016 julkaistaan Euroopassa 17. syyskuuta, Konami on vahvistanut. Sarjan uusin osa on varustettu jälleen Metal Gear Solid V: Ground Zeroesista tutulla Fox Engine -pelimoottorilla ja se on matkalla niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin myös pc:lle.
Tämänvuotisella potkupallokokemuksellaan Konami lupailee tuovansa futissarjaansa parannuksia niin pallofysiikoihin, ilmapelaamiseen, pelaajien välisiin kontaktitilanteisiin kuin myös tekoälyyn. Aiemmasta Konami on pyrkinyt monipuolistamaan erityisesti myös maalivahtien toimintaa. Jatkossa veskarit voivat olla eritasoisia esimerkiksi pallon koppaamisen ja ohjaamisen tapaisissa asioissa, minkä pitäisi tehdä maalivahdeista aiempaa persoonallisempia ilmestyksiä.
Tuttuja pelimuotoja on pyritty pelissä tietysti myös kehittämään. Vanhan kunnon Master Leaguen käyttöliittymä on tällä kertaa laitettu esimerkiksi täysin uusiksi, minkä lisäksi sen pelaajakauppajärjestelmän luvataan senkin muuttuneen.
Jälleen kerran Pro Evolution Soccer on myös ainut peli, jossa Mestareiden liiga on virallisesti mukana. Tähän ei ole kolmeen vuoteen myöskään tulossa muutoksia, sillä Konami ja jalkapalloliitto UEFA solmivat hiljattain uuden sopimuksen suositun turnauksen käyttöoikeuksista. Samalla myös Eurooppa-liiga pysyy osana PES-sarjaa.
Kokonaisuudessaan Konamin erilaiset lupaukset PES 2016:ta koskien löytää julkaisijan kotisivuilta.
PES 2016 on eräänlainen juhlaosa Konamille. 20 vuotta sitten Japanissa ensimmäiselle PlayStationille julkaistiin nimittäin J-League Jikkyou Winning Eleven, josta myös Pro Evolution Soccer -sarja sai lopulta syntynsä. Ensimmäinen Pro Evolution Soccer -peli julkaistiin toki vasta vuonna 2001 PlayStation 2:lle.
Pro Evolution Soccerin kovin kilpailija FIFA saa tänä vuonna uusimman osansa Euroopassa syyskuun 24. päivä. Tähän mennessä FIFAn 16:n on luvattu tukevan uutena asiana muun muassa naismaajoukkueilla pelaamista.
