Pokémon Go -menestyspelin kehittäjä Niantic on ilmoittanut mittavasta organisaatiouudistuksesta.
Nianticin toimitusjohtaja John Hanken kertoi rakennemuutoksista yhtiön työntekijöille lähetetyssä viestissä. Hanken mukaan yhtiö oli kasvanut merkittävästi pandemia-aikana uusien projektien myötä, minkä seurauksena Nianticin kulut kasvoivat liikevaihtoa nopeammin. Uudistusten tavoitteena onkin leikata kustannuksia ja keskittyä tarkemmin studion ydintekemiseen.
Osana uudistuksia Niantic sulkee Los Angelesin toimistonsa. Sulkemisen myötä yhtiö irtisanoo 230 työntekijää. Yhtiö kertoo lisäksi päättävänsä tammikuussa ilmestyneen NBA All-World -AR-pelin tukemisen. Lisäksi työn alla ollut Marvel-mobiilipeli World of Heroes perutaan.
Uudistusten jälkeen Niantic keskittyy tukemaan tärkeimmäksi prioriteetiksi nostettua Pokémon Gota, Pikmin Bloomia, Peridotia ja Ingressiä. Lisäksi äskettäin julkistetun Monster Hunter Now’n kehitystyö jatkuu edelleen. Lisäksi yhtiö aikoo tehdä lisäpanostuksia Meta Quest Pron ja Apple Vision Pron kaltaisten laajennetun todellisuuden ja virtuaalitodellisuuslaitteiden tukemiseen.
Lähde: Gameinformer