PlayStation Storen tammiale on nyt entistäkin kattavampi.
Joulukuussa käynnistynyt tammiale tarjoaa PlayStation-pelaajille tuhansittain pelejä ja lisäsisältöä alennettuun hintaan. Aikaisemmin tarjolla oli reilut kolme tuhatta alennushintaista nimikettä, mutta valikoiman laajenemisen myötä alennuksessa olevien tuotteiden määrä on kasvanut lähes viiteen tuhanteen.
Uusien alennusten joukossa ovat esimerkiksi Need for Speed Unboundin ja Marvel’s Midnight Sunsin kaltaisia tuoreita julkaisuja. Myös osa aikaisemmin alennuksessa olleista tuotteista on nyt palautunut normaalihintaisiksi, joten uusia alennuksia on tarjolla enemmän kuin lukumäärästä voisi päätellä.
PlayStation Storen tammiale jatkuu 18. tammikuuta asti.
Lähde: PS Store