Päättynyt viikko oli melkoisen vilkas julkistusten osalta. PlayStation 5:n julkaisutiedot ovat toki nyt julkista infoa, mutta yhtälailla julkisuuteen nousivat viimein virallisesti niin tovin aikaa huhuiltu Harry Potter -suurseikkailu, Final Fantasy XVI sekä parikin kappaletta Monster Huntereita. Omat erikoisemmat julkistuksensa olivat vielä 3DS:n valmistuksen lopetusilmoitus sekä Michel Ancelin vetäytyminen pelialalta.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
PlayStation 5 saapuu Suomeen marraskuussa 400 ja 500 euron hintaan – tältä näyttää julkaisupelitarjonta
Konsoli ilmestyy kahden mallin voimin Eurooppaan ja näin siis myös Suomeen 19. marraskuuta. PlayStation 5:n halvemmalle levyasemattomalle versiolle kertyy Euroopassa suositushinnaksi noin 399 euroa, kun taas kalliimpi levyjä pyörittävä versio kustantaa noin 499 euroa. Suomessa paikalliseksi näyttää vakiintuneen noin 430 ja 530 euron hintalappu.
Tiedot paljastettiin osana useampiakin julkistuksia sisältänyt PlayStation 5 Showcase -verkkolähetystä.
– Mutta jos hinnat tulevat olemaan tuota tasoa, niin eiköhän itsekin tule levyasemallinen malli hommattua, vaikka nykyisellä sukupolvella on tullut pääasiassa digitaalisena pelattua. Katsoo nyt. En minä tuota muutenkaan ensimmäisten joukossa ole ostamassa. -Vaapukkamehuw
– Ei ollenkaan paha, kohtuullista sanoisin jopa. Pelien hintojen nousu hieman yllätti, mutta toisaalta onhan ne tainneet nousta joka sukupolvi jonkun verran. Hieman hanuristahan tuo on, myönnetään. Loppujen lopuksi nuilla hinnoilla ei ole merkitystä omaan ostopäätökseen, konsoli ja mieluisat pelit heti julkaisussa matkaan. -Raissi
Final Fantasy XVI paljastui neliminuuttisella trailerilla! Tulossa konsoleille PS5:n yksinoikeutena
– No niin, tulihan se sieltä! Graafisesti ehkä vähän vaatimaton uudeksi FF:ksi, ja peli ilmeisesti käyttääkin vanhaa Crystal Tools -moottoria, mutta ainakin pelkästä reaaliaikaisesta materiaalista koostuva suht kookas julkistustraileri enteilee hyvää. Kehitystiimi on myös erittäin kova. -Ananaz
– Jonkun verran tuli mieleen Type-0. En ole sitä pelannut, mutta molemmissa sarjalle harvinaisesti verta ja synkkyyttä. 14 on kuuleman mukaan hyvä, joten ehkä tältä sopii samojen kehittäjien myötä jotain odottaakin. Ja Squaren tuntien odottaa varmasti taas saa tovin. -vesinokkaeläin
Harry Potter -universumiin sijoittuva avoimen maailman roolipeli paljastettiin – saapuu ensi vuonna tuleville ja nykyisille laitteille
– Kiinnostaa kyllä kovasti varsinkin kun tuli katsottua Potter uusintoja telkkarista. Toivottavasti toteuttavat tämän hyvin. Onneksi tulee vielä vanhoillekin laitteille, koska tuskin ihan hetkeen hyppään uuden sukupolven kelkkaan. -mantelirapu
– Hyvää HP peliä on kieltämättä odotettu jo jonkun aikaa. WB:n peliosasto on kyllä ollut aika osaavaa joten propsit heille jos tästä hyvä tulee. -Agathon
Tässä ovat Cyberpunk 2077:n laitevaatimukset – uusilla videoilla esitellään maailmaa ja jengejä
Viikolla laitevaatimukset julkistettiin myös Watch Dogs Legionille sekä Mafia: Definitive Editionille.
– Ei sinänsä laitevaatimukset yllätä, pelin kun pitää pyöriä myös Xbox Onen ja PS4 perusmalleilla. -jjl89
– Muuten suositusvaatimukset menee, mutta Windows kympille varatussa SSD:ssä on vain 140 gigaa tilaa ja vaikka suositus on 70Gt niin lisärit ja mahdolliset Enchanced Edition upgradet saattavat aika nopeasti täyttää tuon tilan. -Angel of Death
Rayman- ja Beyond Good & Evil -luoja Michel Ancel lopettaa pelialalla
– Sääli pelien puolesta, Yksi parhaista pelisuunnittelijoista. Edelleen Rayman, Beyond Good & Evil ja King Kong sisältävät loistavaa suunnittelua, jollaista toivoisi löytyvän peleistä enemmänkin. -Spurgu
– Oon odotellut 16 vuotta että Ancel tiimeineen lähtisi tekemään uutta kunnon 3D Raymania. Olen ollut tietoinen siitä että sarjan hiljaiselo Legendsin julkaisun jälkeen, on johtunut miehen kahden muun megapelin tuotannosta, mutta yksi hänen instagram julkaisuistaan viittasi siihen että BGE2 ja Wildin jälkeen, Ancel palaisi Raymanin pariin. -PhceeTherion
Nintendo 3DS:n valmistus saapuu päätökseensä
– Muistan kuinka ostin laitteen heti julkaisussa Oulusta. DS:ää en omistanut, joten tässä oli minulle tuplapelikirjasto käytössä. Phoenix Wrightit olivat ikimuistoisimmat kokemukset. -Teräskäsine
– Ostin New 3ds Xl:n tämän vuoden kesäkuussa ja samalla 5 zeldaa, 4 mariota ja pari muuta. Hyviä pelejä ovat olleet. Vaikka konsoli on jo tiensä päässä niin on sillä hyvä pelikirjasto. -Hege
Monster Hunter: Rise ja Monster Hunter Stories 2 paljastuivat hirviönmetsästäjien iloksi
Oculus Quest 2 saapuu ensi kuussa 350 eurolla, Facebook lopettaa pc-visiirien valmistuksen
– Muuten vaikuttaa kyllä hyvältä tämä (johdoton) suunta. Konsoleilla saadaan toki vielä odotella seuraavaa askelta. Itsellä on PSVR ja toista versiota mielenkiinnolla odottelen. En välttämättä hanki mutta kiinnostaa nähdä mitä siellä on saatu aikaiseksi. -zappah
– Oculus vähän menetti mahdollisuutensa vr markkinoilla Facebookin takia joten en ihmettele. Nyt on enään Valven index ja Viven cosmos varteen otettavia kunnon vr laseja mitä kannattaa harkita jos vr:ää haluaa käyttää. Konsolien laseihin en ota kantaa. -Shusa
EA lopettaa Origin-brändin ja korvaa sen uudistetulla EA Desktop -sovelluksella
– Outo uudistus. Origin oli lyhyt ja napakka nimi. EA Desktop kuulostaa köpelömmältä ja muistuttaa nimellään jatkuvasti siitä, että sen taustalla on yksi pelialan ahneimmista ja vihatuimmista yrityksistä. -Refloni
– Tuo ”Desktop” tuo vaan mieleen jonkun tylsän ohjelman kuten esim. Excelin tms. eikä tosiaankaan tule mieleen mitään peleihin liittyvää… ”crash to desktop” tulee myös mieleen. -Smiling Nik
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – Crysiksen uusi aika ja Super Marion juhlaloikintaa
– Crysis Remasteredista ei ole ilmeisesti tulossa fyysistä julkaisua, sillä en löydä netistä ainuttakaan kauppaa, joka sitä myisi. Mikäli fyysistä peliä ei tule, jää Crysis Remastered tältä erää yksinkertaisesti ostamatta. -Kornholic
– vaporum testiin! -zeroandunholy
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Hades (Switch, Win, Mac) \ 17.9.
- Ori and the Will of the Wisps | Fitness Boxing 2 | Balan Wonderworld (Switch | Switch | PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win)) \ 17.9. | 4.12. | 26.3.2021
- Halo 3: ODST (Win) \ 22.9.
- Rocket League – ilmaisversio (PS4, XOne, Switch, Win) \ 23.9.
- Early access; Second Extinction (Win) \ 13.10.
- Amnesia: Rebirth (PS4, Win, Mac, Linux) \ 20.10.
- Ghostrunner (PS4, XOne, Win) \ 27.10.
- Observer: System Redux (XSX/S, Win | PS5) \ 10.11. | 19.11.
- Empire of Sin (PS4, XOne, Switch, Win, Mac) \ 1.12.
- Twin Mirror (PS4, XOne, Win) \ 1.12.
- Medal of Honor: Above and Beyond (Win) \ 11.12.