Osalle PlayStation 3 -omistajista hallaa aiheuttanut konsolin 4.45-järjestelmäpäivitys on saamassa korjauksen ensi viikolla. Sony on ilmoittanut löytäneensä päivityksessä piilleen ongelman ja odottaa saavansa parannellun vastineen pihalle tulevana torstaina.
Aikaisemmin tällä viikolla julkaistun 4.45-päivityksen oli määrä parantaa PlayStation 3 -järjestelmien vakautta ja tarjota asetuksia trophy-saavutuksiin liittyviin ilmoituksiin. Osa pelaajista raportoi kuitenkin pian päivityksen ladattuaan, että päivitys esti heidän konsoleitaan käynnistymästä oikein, mikä pakotti Sonyn vetämään sen levityksestä.
Sony ei vielä tarkentanut virallisesti, miten käynnistysongelmasta kärsivät voivat paikata ongelman tulevalla korjauksella. Se on kuitenkin luvannut kertoa lisää aiheesta myöhemmin esimerkiksi PlayStationin yhdysvaltalaisilla foorumeilla.
Mahdollista on, että ongelma ratkaistaan korjauksen saapuessa PlayStation 3:n turvatilaa käyttämällä.
Lähde: PlayStationEU (Twitter)