Kiitelty XCOM: Enemy Unknown -modi Long War on saanut nyt oman versionsa myös osana XCOM 2:ta. Uuden modin löytää Steam Workshopin kautta, jossa sitä jaellaan osuvasti Long War 2:ksi nimettynä.

Myös uuden Long Warin on kehittänyt vastaava joukko, joka toi maailmaan modin alkuperäisen version. Tällä kertaa XCOM 2 -kehittäjä Firaxis ja julkaisija 2K ovat kuitenkin olleet myös vahvasti läsnä varsinkin modin markkinoinnissa. Siitä on julkaistu pelin virallisella YouTube-kanavalla esimerkiksi oheiset esittelyvideot, minkä lisäksi XCOM 2:n kotisivuilla modin tuloa on myös rummuteltu kovaan tahtiin.

Alkuperäisen Long Warin tapaan myös Long War 2 laajentaa ja monipuolistaa pääpeliä melkoisesti. Modilta odotettavissa on esimerkiksi uudenlaisia tehtävätyyppejä sekä myös aiempaa yksityiskohtaisempaa yksittäisten sotilaiden hallintaa. Myös uusien aseiden ja vihollisten kaltaisia lisiä on odotettavissa.

YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video

Lähde: XCOM (kotisivu)