Dead Trigger -mobiilipelin kehittänyt Finger Games aikoo tehdä tuotteestaan ilmaisen Androidilla. Syyksi kehittäjät ilmoittavat Googlen käyttöjärjestelmällä rehottavan piratismin.
– Aluksi ajattelimme tuoda pelin saataville mahdollisimman monelle ihmiselle – siksi myimme sitä vain dollarilla. Dollarin hinnallakin piratisointiprosentti on niiiiiiiin jättimäinen, että me päätimme tarjota Dead Triggerin ilmaiseksi, kehittäjät selittävät Facebookissa.
Rahaa pelistä nyhdetään sen sisällä tehtävistä ostoksista. Finger Gamesin mukaan niiden ei kuitenkaan pitäisi olla välttämättömiä pelin pelaamiselle.
Androidin piratismista on kuultu valituksia aikaisemminkin. Esimerkiksi Football Managerin kohdalla jokaista ostettua peliä vastaan ladattiin yhdeksän piratisoitua versiota aikaisemmin tänä vuonna. Yksi ratkaisevista syistä ilmiölle on toimivan kopiosuojauksen puute.
Lähde: Eurogamer