Päättyvällä viikolla puhuttiin paljon varsinkin Steamista ja Blizzard-veteraaneista. Steamin osalta huomiota herätti tällä kertaa niin sekä palvelun arvostelujärjestelmän hienosäätö että myös pahamaineisen pelinkehittäjän viimeisimmät päähänpistokset, kun taas Blizzardilta saatiin vastaavasti muistutus siitä, kuinka kaikki ei kestä välttämättä aina ikuisesti.
Näistä ja monista muista aiheista voi lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Kehittäjä haastoi 100 Steam-käyttäjää oikeuteen, Valve potki firman ulos palvelustaan
Valve on sittemmin poistanut Digital Homiciden Steamista aina näiden pelien myyntisivuja myöten. Kyseessä ei ollut myöskään yhtiön ainut siivoamistoimi Steamissa tällä viikolla, sillä se laittoi myös aiemmin uuteen kuosiin myös palvelunsa arvostelujärjestelmiä.
– Jimquisitionia seuraaville ei mitään uutta länsirintamalta DH:n käytöksen suhteen. Hieno juttu, että koko vesipäinen firma sai ansionsa mukaan. Ehkä lähtöpassit jopa saavat omistajakaksikon tarkastelemaan kriittisesti ilmeisiä luonnehäiriöitään. -lindario
– Minulle on käynyt Steam-käyttäjäarvioiden kanssa ihan sama juttu, kuin surullisenkuuluisien Metacriticin vastaavien kanssa: Mieluiten kierrän ne kaukaa. Feikkiarvioiden ja huomionkipeiden huumorimiesten lisäksi suuri osa arvioista alkaa olla sitä tyhjänpäiväistä kaiken mahdollisen vihaamista: ”Käynnistin pelin ekaa kertaa. Kaatui. En suosittele!”, ”En tykkää, koska Squaren DLC-politiikka.”, ”#fuckonami” jne. jne. -Haerski
Metro-sarjan kehittäjät kiusoittelevat: tulossa scifiseikkailua virtuaalitodellisuushöysteellä?
Nyt kuluvalla viikolla studio julkaisi Twitterin ja Facebookin kautta kaksi hieman epämääräistä kuvaa, jotka vaikuttaisivat olevan peräisin jonkinlaisen pelihahmon käsistä. Kuvat eivät sellaisenaan vielä paljoa kerro, mutta niistä on silti veikattavissa, että luvassa voisi olla jotain hieman Metro-sarjaa futuristisempaa.
– Metrot ovat kyllä fantastisia pelejä, ja Redux-versiotkin odottavat hyllyssä houkutellen jälleen uudelle läpipeluulle… Jos siis 4A jatkaa tunnelmallisten räiskintöjen linjalla, niin täällä odottaa ainakin yksi innokas fani kieli pitkällä seuraavaa tekelettä! -Malarkey
– EiEiEiEIEi mitään VR settiä, koko laite ei edes ole lyönyt läpi markkinoita pelkkä PC jo maksoi 1500e. Ei perse kestä ostaa parin pelin takia 400e virtuaali laseja, ehkä ne innostu kun Metro:LL hyödynsi vähän niitä..… -raffision-
Uusi Pokémon Generations -sarja käynnistyi – katso nyt kaksi ensimmäistä jaksoa
– Ihan kivaltahan nuo näyttivät! Toivottavasti myös päästään näkemään muidenkin pelien protagonisteja, kun Red jo tähditti The Originia. -Nelia19
– Katselin kakkosjaksoa aika leveä hymy naamalla, mikä ei johtunut vähiten käytetystä musiikista. -giga
Battlefield 1:n beetatesti osoittautui EA:n historian suurimmaksi
Pelaajamääriä katsoen kyseessä on ollut Electronic Artsin historian tähän mennessä suurin beetatesti. Aiemmin EA hehkutti vastaavaa viime vuonna Star Wars Battlefrontin kanssa, kun kyseisen pelin beetaa pelaili kaikkiaan noin yhdeksän miljoonaa pelaajaa.
– Kappas taisi päihittää yliarvostetun Overwatchin beta-testaajien ennätyksellisen määrän ja vielä miljoonilla pelaajilla. Toivottavasti se näkyy sitten positiivisesti myös kokoversion pelaajamäärissä, itselle ainakin ehdotonta dayone kamaa. -gurgi
– Toivottavasti tulee paremmassa kuosissa ulos ku mitä bf4 oli julkaisussa. Betaa en testannut. -kokkobill
South Park: The Fractured But Whole -roolipeli myöhästyy ensi vuodelle
– Harmillista tosiaan. Olen jo pitkän aikaa hokenut itselleni ”ei haittaa, kun loppuvuodesta tulee muutenkin niin paljon lupaavia pelejä”. Kohta käy niin, että jokainen niistä myöhästyy ensi vuodelle 😀 -MastaKillah
– Ainahan ne myöhästyy tai ainakin ne pelit joita itse seurailen. Ei tykätä kyttyrää varmaankaan jos laittaisin tähän linkin Arskan predator huudolle joten: Nnnoooooooooooooouuuuuuuu!!!!!!!!!!!!!!!!! :'( -seppoepson
Blizzard-tarinavelho Chris Metzen siirtyy sivuun 23 vuoden palveluksen jälkeen
Osuvasti Metzenin lähtöilmoituksen aikoihin toinen vanha Blizzard-veteraani Rob Pardo ilmoitti perustavansa uuden studion.
– Sääli sinänsä että jättää Blizzardin, mutta on Metzen taukonsa ansainnutkin. Toivottavasti miehestä kuullaan vielä jotain pelien saralta. -Kansalainen
– Nyt on sitten kaksi Blizzardin ”avainhenkilöä” jättänyt firman lyhyen ajan sisään, eli Metzen lisäksi Rob Pardo, joka lähti pari vuotta sitten. Metzenhän oli Warcraft III:sta lähtien ”creative director” eli vastasi hyvin pitkälti Blizzardin pelien juonesta/loresta. Pardo taas oli Warcraft III:n lead designer, joten sinne menivät kaksi niistä niistä tärkeimmistä henkilöistä, jotka olivat tuota kaikkien aikojen parasta peliä tekemässä :(. -Balnazzard
PlayStation 4 päivittyi tiistaina – uusi video esittelee muutoksia
Uudella päivityksellä Sony on hienosäätänyt hieman PlayStation 4:n käyttöliittymän sujuvuutta ja muutenkin vastannut muutamiin käyttäjien toiveisiin. Tarjolle on saatu niin uusi muokattavissa oleva pikavalikko, mahdollisuus järjestellä konsolin sovelluksia kansioihin kuten myös vaihtoehto siirtää jatkossa dataa PlayStation 4 -konsoleiden välillä langallisen LAN-yhteyden voimin.
– Kuulostaa helkkarin hyvältä, että voi siirtää esim. tietyn tyyppiset pelit samaan kansioon, eikä niin että kaikki on sekaisin. -rap
NES-emulaattori läpäisi Microsoftin laaduntarkastuksen – oli päätyä Xbox Onen sovellusvalikoimiin
Microsoftin laaduntarkastukset läpäissyt sovellus ehti löytyä hetken aikaa Windows Storesta, ja koodaajansa mukaan oli kovaa vauhtia matkalla myös Xbox Onen valikoimiin. Homma kuitenkin tyssäsi jo alkumetreillä Microsoftin huomatessa oitis erheensä ja vetäessä sovelluksen pois julkisesta jakelusta.
– Millä tuo selitetään, että on ok pc:llä muttei Onella, kun kuitenkin varmaan molemmissa olisi tullut hankkia ROM-tiedostot ”muita reittejä” pitkin? Tuskin tuohon on muuta selitystä kuin ”konsolit”. -zappah
– Microsoft olisi lakivastuussa konsolilla julkaisemastaan ohjelmistoista. Pc:llä vastuussa on ohjelman kehittäjä/julkaisija, ei käyttöjärjestelmän kehittäjä eli Windowsin tapauksessa Microsoft. Windows pc:llä on avoin alusta, toisin kuin Xbox. -snaketus
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Gal*Gun: Double Peace (Win) \ 27.9.
- Aragami (PS4, Win, Mac, Linux) \ 4.10.
- The Sims 4 – Kaupunkielämää (Win, Mac) \ 3.11.
- Assassin’s Creed: The Ezio Collection (PS4, XOne) \ 27.11.
- The Last Guardian (PS4) \ 7.12.
- Kingdom Hearts HD 2.8: Final Chapter Prologue (PS4) \ 24.1.2017
- Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 4 – Road to Boruto (PS4, XOne, Win) \ 3.2.2017
- Nioh (PS4) \ 9.2.2017
- Berserk and the Band of the Hawk (PS4, Vita, Win) \ 24.2.2017