Banjo-karhusta ja Kazooie-linnusta koostuvan klassisen Nintendo 64:n Banjo-Kazooie-tasohyppelyn kaksikko oli lähellä näyttää hyvin erilaiselta.
Aluksi Project Dream -nimellä kulkeneen tasoloikinnan varhainen kehitys on dokumentoitu huolellisesti. Ennen kuin Banjo-Kazooien tarina keskittyi vihreän noidan kukistamiseen, kyseessä oli merirosvoseikkailu, jossa Banjo oli alun perin ihminen.
Entinen Rare-taiteilija ja hahmosuunnittelija Ed Bryan paljastaa tuoreessa Retro Gamer -lehden numerossa, että Banjo oli suunnittelun aikana lisäksi noin viikon ajan kani ennen muodonmuutosta karhuksi.
– Muutimme hahmon pojasta kaniksi noin viikossa [ennen kuin hänestä tuli karhu], Bryan muistelee.
Vaikka kani-Banjosta ei ole nähty virallista materiaalia, Bryan kertoo, että hahmosta on tallenteita, jotka ”saisivat internetin sekaisin”.
– Minulla on vanhoja DAT-nauhoja, joille varmuuskopioin työtäni, ja lähetin pari niistä arkistoitavaksi. Lähes kaikki niiltä saatiin talteen, ja löysin kanin. Olen näyttänyt sen vain [pelin pääsuunnittelijalle] Steve Maylesille, koska internet menisi aivan sekaisin, Bryan toteaa.
Banjon seurana loikkiva punainen Kazooie-lintu asustaa Banjo-karhun repussa ja piikittelee mesikämmentä pelin aikana.
Tasoloikinnan kehittäjä Chris Sutherland muistelee, että idea Kazooien lisäämisestä syntyi, koska tiimin mielestä ”kaksoishyppyyn pitäisi olla jokin syy, ja joku ehdotti, että Banjon repusta voisi tulla siivet”. Seuraavana askel oli Sutherlandin mukaan pohtia, ”miksei mukana voisi olla kokonaan toinen hahmo, jolla olisi siivet”.
Voit muistella vuonna 1998 Nintendo 64:lle julkaistun Banjo-Kazooien hahmoja alta löytyvästä ModernXP:n pelausvideosta.
Lähde: GamesRadar, Retro Gamer
Lue myös: Tomb Raider: Definitive Edition ilmestyi Switch-konsoleille ilman ennakkoilmoitusta
