Blizzard on tuonut pelaajien testiin Overwatchiin pitkään kaivatun palvelinselaimen. Tulevaa ominaisuutta voi parhaillaan kokeilla pelin testipalvelimilla, jotka ovat käytettävissä Overwatchin pc-versiossa.
Selainpalvelimien myötä Blizzard on esittelemässä Overwatchiin samalla myös uuden joukon muokkausominaisuuksia. Palvelinselaimella löydettävien verkko-otteluiden säännöstöä voi nimittäin säätää aina vain paremmin oman mielensä mukaan. Otteluissa voi rajata käytettäväksi esimerkiksi vain tiettyjä sankareita, hienosäätää näiden kykyjä ja jopa muokata pelialueiden valloitusnopeuden kaltaisia asioita.
Custom-pelien korostuneen roolin myötä Blizzard on tarjoamassa niistä tulevaisuudessa myös kokemuspisteitä. Tammikuun alussa peliin esitelty lipunryöstöpelitila muuttuu samalla vakituiseksi osaksi Custom-pelien valikoimaa tukien jatkossa kaikkiaan 12 karttakokonaisuutta.
Laajemmin yllä mainituista asioista voi kuulla oheisesta videosta.
Muita testipalvelimella kokeiltavissa olevia asioita ovat tietysti myös hajanaiset bugikorjaukset sekä tasapainotukset. Bastion-hahmoa on pyritty esimerkiksi tekemään aiempaa joustavammaksi käyttää, kun taas Mercya ei voi enää tappaa tämän elvytyserikoisliikkeen aikana. Kokonaisuudessaan tuleviin muutoksiin voi tutustua Overwatchin kotisivuilla.
