Etsi
The Witcher 3:n ensi viikolla ilmestyvän jättilaajennuksen satumaiset maisemat ovat tallentuneet videolle.
Vanhan koulukunnan räiskintäfaneille suunnattu Hard Reset saa uudistetun versionsa ihan kohtapuoliin.
Square Enixillä on jännittäviä uutisia Tomb Raiderin varalle ennen ensi kuun E3-messuja.
Batman-klassikot Arkham Asylum ja Arkham City päivitettään Unreal 4 -pelimoottorille ja viskataan yhtenä pakettina nykykonsoleille.
Super Famicomille alkujaan kehitetty Romancing SaGa 2 saavuttaa ensi viikolla viimein länsimaatkin tuoreilla mobiiliversioillaan.
Windows 10 -käyttäjät saavat maistiaisen Halo 5:stä Microsoftin julkaistessa pelin Forge-työkalut pc:lle.
The King of Fighters -sarjan uusi PS4-osa tuo mättöä Eurooppaan elokuussa.
Pelaajalehti.comin arvostelussa Quantum Break.
Star Wars Battlefront kiirehti kauppojen hyllyille, ja yksinpeli tipahti kärryiltä matkalla.
Uuden King's Questin ensimmäinen episodi on parhaillaan napattavissa pc:lle ilmaiseksi.
Julkaisijajätti Take-Two ei varsinaisesti sulje pois Grand Theft Auto -uusintajulkaisujen mahdollisuutta.
Fallout 4:n tänään julkaistava ensimmäinen iso laajennus Far Harbor on saanut ikioman esittelyvideonsa.
Lähes kolmevuotias Grand Theft Auto V on ylittänyt jo 65 miljoonan toimitetun kappaleen myyntiluvut.