Etsi
Vielä ennen Kingdom Hearts III:n tuloa PS4:llä pelaamaan päästään myös alkuperäisiä Kingdom Hearts -seikkailuja.
Mikäli Pokémon GO löytyy vielä mobiililaitteesta, nyt on hyvä aika lähteä metsästysreissulle: tarjolla tuplakarkit ja tavallisuudesta poikkeavia monstereita.
Ristiriitaisia tuntoja herättänyt saksalainen elokuvaohjaaja Uwe Boll on päättänyt lopettaa elokuvien parissa.
Microsoft on paljastanut lyöttäytyneensä yhteen laitevalmistajien kanssa edullisten virtuaalitodellisuusvisiirien tuomiseksi kuluttajien käsiin.
Nintendo on paljastanut paljastavansa Switch-konsolin hinnoittelun, julkaisupäivän ja pelikirjon tammikuussa järjestettävässä lehdistötilaisuudessa.
Microsoft on rakentamassa Windows 10:n sisään ominaisuutta, jolla pelaajat voivat vaivatta luoda omia pelistriimejään Beam-palvelussa.
Dishonored 2:sta ja Skyrimin remasteroidusta versiosta ei saada arvostelukopioita kuin vain päivää ennen julkaisua.
Marraskuus PlayStation Plus -peleillä jolkotellaan maailmanlopun meniningeissä ja rallatellaan ralliautoilla.
Persoonallisen oloinen Night in the Woods on kolmisen vuotta kestäneen kehityksen jälkeen saanut vihdoin konkreettisen julkaisupäivän.
Uudessa Call of Duty: Infinite Warfare -trailerissa tapetaan ihmisiä vuoden 2016 takia.
Rockstar Gamesin GTA Online on päässyt taaperosta leikki-iän kynnykselle. 3-vuotissyntymäpäivää juhlistetaankin näyttävästi jakamalla pelaajille virtuaalivaluuttaa.
Mitäs kuuluu Uncharted-elokuvalle? No, viimeisimmän tiedon mukaan projektilla on jälleen uusi ohjaaja: Shawn Levy.
The Witcher 3:sta tutun Gwent-korttipelin suljettu testaaminen on aloitettu pc:llä ja Xbox Onella.