Overwatch-ammattilaisliigan taru saattaa olla tulossa päätökseen.

Activision Blizzard on antanut päivityksen Overwatch Leaguen tilanteesta uusimmassa tuloskatsauksessaan. Yhtiön julkistamien tietojen mukaan mukaan liigan tulevaisuus on vakavalla tolalla.

Yhtiön mukaan Blizzard päivitti toisen vuosineljänneksen aikana Overwatch League -joukkueiden yhteistyösopimuksiin. Päivitettyjen ehtojen mukaisesti liigaan osallistuvien joukkueiden keskuudessa järjestetään kuluvan kauden lopussa äänestys päivitetystä sopimuksesta. Mikäli joukkueet eivät äänestä toiminnan jatkamisen puolesta, sitoutuu Activision Blizzard maksamaan kaikille joukkueille kuuden miljoonan dollarin maksun ja Overwatch Leaguen toiminta lakkaa ainakin nykyisessä muodossaan.

Overwatch Leaguen komissaari Sean Millerin mukaan olevansa liigan päättymisen uhasta huolimatta sitoutunut kilpapelaamisen tukemiseen myös tulevina vuosina. The Verge -julkaisulle haastattelun antanut Miller ei kertonut tarkempia suunnitelmia Overwatch-kilpapelaamisen tulevaisuuden varalle, mutta kertoi liigan pyrkivän rakentamaan uutta tulevaisuutta, jossa pelaajat ja fanit laitetaan etusijalle.

Liigan kohtaamien vaikeuksien lisäksi myös Activision Blizzardin laajempi esports-toiminto on jonkinasteisessa myllerryksessä. Studion kerrotaan irtisanoneen tällä viikolla 50 henkilöä esports-osastoltaan.

Kuluva Overwatch League -kausi päättyy 10. syyskuuta.

Lähde: The Verge