Oululainen speedrun-pelaamiseen keskittyvä hyväntekeväisyystapahtuma Vauhtijuoksu+ järjestetään tällä viikolla. Peliohjainten ja näppäimistön näppäinten ympärivuorokautinen kolina ja narina alkaa 26. marraskuuta klo 17:10 ja kestää sunnuntaihin marraskuun 30. päivään klo 15:10 saakka.
Tänä syksynä tapahtuman keräyskohteena on Maailman Luonnonsäätiö eli WWF ja Suomen luonto.
Tapahtumaa pääsee seuraamaan Twitchissä, jonka löytää tapahtuman verkkosivuilta. Tapahtuman aikataulun löytää myös samoilta verkkosivuilta.
Speedrun tai suomalaisittain ”pikapelaaminen” on pelaamistapa, jonka tarkoituksena on suorittaa valittu videopeli mahdollisimman nopeasti. Speedruneja striimataan ympäri maailman kaikenlaisista peleistä pelialustasta tai julkaisuvuodesta riippumatta. Harrastuksella on Suomessa vahva pohja, jota myös Vauhtijuoksu ry tukee.
Vuonna 2020 perustettu Vauhtijuoksu ry on kerännyt hyväntekeväisyyteen lähes 60 000 euroa edellisten tapahtumien aikana. Keräyskohteina ovat olleet Kummit ry, Pelastakaa Lapset ry, Mieli ry, WWF, Syöpäsäätiö ja Sylva ry.
Lue myös: Videopelejä pelataan vauhdikkaasti tuulisessa Oulussa hyväntekeväisyyden tähden
Lähde: Vauhtijuoksu