Wasteland 2:n luoneen inXile-studion seuraava kauppoihin saatava roolipeli Torment: Tides of Numenera ei jää pc-yksinoikeudeksi. Yhdessä puolalaisyhtiö Techlandin kanssa kehittäjä on vahvistanut, että pelistä saadaan ulos vielä myös PlayStation 4- ja Xbox One -versiot, jotka on tarkoitus julkaista tammi-maaliskuussa samaan aikaan niiden pc-veljien kanssa.
Jo aiemmin Techlandin on tiedetty auttaneen inXilea Tormentin fyysisten versioiden julkaisun kanssa, kuten myös pelin lokalisoinnissa useammille kielille. Innoituksen konsoliversioiden luonnille inXile sai erityisesti Wasteland 2:n menestyksestä, sillä myös kyseinen peli saatiin ajan myötä pc:n lisäksi PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle ja ilmeisesti vieläpä varsin positiivisissa merkeissä.
Konsoliversioiden julkistuksen kunniaksi Torment: Tides of Numenera on saanut nyt uuden trailerin. Video tarjoaa näytille runsaasti pelikuvaa uutukaisesta ja yrittää samalla tarjoilla myös hieman maistiaisia sen tunnelmasta ja tarinankerronnallisesta suunnasta.

Lähde: Eurogamer