Capcomin uskotaan paljastavan odotetun Resident Evil 6 -pelinsä keskiyöllä Suomen aikaa. IGN on kuitenkin jo nyt saanut käsiinsä varsin lupaavan näköisiä kuvia sekä pelin mahdollisesta logosta että myös julkaisupäivämäärästä, joka näyttäisi olevan 20.11.2012. Kuvat löydät lähdelinkistä.
Sivusto on samalla kertonut saaneensa käsiinsä myös astetta yksityiskohtaisempia tietoja pelistä. Lähteiden mukaan pelin pelattavina päähahmoina nähtäisiin niin Chris Redfield kuin Leon Kennedykin, joiden lisäksi myös Ada Wongin kerrotaan olevan pelattavissa neljännen mysteerihahmon lisäksi. Tarinan itsessään olisi määrä koostua hahmojen kesken jakautuvista juonikuvioista, jotka sitoutuvat yhteen pelin loppuolella.
Myös VentureBeat-sivusto kertoo saaneensa luotettavalta lähteeltä tietoja pelistä. Pelillisesti uusin Resident Evil lähentelisi kyseisten informaatiopalasten mukaan neljännen sekä viidennen osan välimaastoa, kun taas kehitysvastuun kerrotaan olevan Capcomin sisäisellä tiimillä, joka on työskennellyt aiemminkin Resident Evil -pelien parissa.
Toistaiseksi peli näyttäisi olevan tulossa Xbox 360:lle sekä PlayStation 3:lle.
Uutiskuva ei liity Resident Evil 6:een.
Lähde: IGN