No Man’s Sky on saanut uuden ilmaisen Voyagers-nimisen päivityksen, joka tuo avaruusseikkailuun täysin uudet muokattavat alukset.
Lue myös: No Man’s Sky sai maksuttoman Switch 2 Edition -päivityksen – ladattavissa jo tänään
Aiemmin pelissä lennettävät alukset olivat ennalta määrättyjä satunnaisesti luotuja kulkuneuvoja, joiden sisään pelaaja pystyi astumaan niillä lentääkseen.
Voyagers-päivityksen myötä peliin saapuneet Corvette-luokan alukset ovat huomattavasti aiempaa suurempia ja pelaajan vapaasti muokattavissa niiden varustuksen ja sisätilojen osalta. ”Corvetteihin” on mahdollista lisätä erilaisia huoneita, kuten makuutilan, ja niiden tilojen sisustusta on mahdollista tuunata omaa silmää miellyttäviksi.
Lentelyn lisäksi uusissa aluksissa voi kävellä ympäriinsä ja jopa poistua jaloittelemaan avaruuskävelyn muodossa ilman painovoimaa. Pelaajat voivat myös ryhmäytyä ja lentää yhdessä samassa aluksessa kohti uusia planeettoja.
Hello Gamesin perustaja ja toimitusjohtaja Sean Murray toteaa studion tiedotteessa, että päivityksen toteuttaminen on ollut valtava urakka. Hän kertoo tiimin ”työskennelleen Voyagersin parissa pitkään” ja ”kohdanneen valtavasti teknisiä haasteita, jotka piti ratkaista”.
– Lähes jokainen osa-alue pelistä piti työstää uudelleen, jotta lisätyt tilat toimivat. Kuvittele, että moninpelin pelaajat kävelevät ympäriinsä ja muokkaavat rauhallisesti alusta samalla, kun aluksella matkustetaan valonnopeudella kohti planeettaa, joka generoituu sitä mukaa, kun lähestytte sitä. Kulissien takana tapahtuu aika hulluja asioita, jotta kaikki toimii, Murray kuvailee.
Pääset lukemaan Voyagers-päivityksen kokonaissisällön pelin nettisivuilta tai tutustumaan siihen kätevästi videomuodossa alta.
Lähde: Push Square
Lue myös: Kulttiklassikoksi muodostunut PS1-toimintaseikkailu julkaistiin yllättäen konsoleille ja PC:lle
Lue myös: Mafia: The Old Country sai pelikokemusta parantavan päivityksen
