Sony järjesti kuluvan vuoden alkupuolella kilpailun, jossa yhdelle innokkaalle persoonalle tarjottiin mahdollisuus päästä osaksi Uncharted-sarjan peliä. Kilpailuun alkukarsinnat suoritettiin verkossa kotivideoiden, -kuvien ja yleisöäänestyksen avulla, minkä jälkeen kilpailussa oli jäljellä 16 finalistia.
Onnekkaat yleisösuosikit kyyditettiin Sony Picturesin studioille Los Angelesiin, jossa he ottivat esiintymiskyvyillään mittaa toisistaan tuomariston edessä. Jury koostui niin Uncharted-kehittäjistä kuin myös pelin parissa työskennelleistä näyttelijöistä.
Voittajaksi kilpailussa selvisi newyorkilainen Jeremy Gallant. Mies pääsi näin tekemään visiitin Naughty Dogin päämajaan, jossa hänestä muovattiin moninpelihahmo Uncharted 3:een. Kyseinen hahmo saapuu kaikkien saataville ilmaiseksi elokuussa pelin uuden päivityksen mukana.
Ohessa videot sekä finaaleista että Jeremyn Naughty Dog -visiitistä.


Lähde: Naughty Dog