Maailman lippuluukuilla mainiosti menestynyt videopelielokuva Five Nights at Freddy’s on saamassa jatko-osan. Nyt tuosta loppuvuodesta julkaistavasta kakkoskosasta on myös ilmestynyt fanien katseltavaksi ensimmäinen virallinen traileri.
Traileri julkaistiin osana Yhdysvalloissa järjestettävää CinemaCon-tapahtumaa. Siinä nähdään ykköselokuvasta tutut Josh Hutcherson (Nälkäpeli) ja Elizabeth Lail (You) tutuissa rooleissaan kauhistelemassa animatroonisten pizzeriamaskottien paluuta.
Elokuvan ohjaa ykkösosankin kasaan työstänyt suomensukuinen Emma Tammi. Myös aiemmassa elokuvassa esiintynyt Matthew Lillard palaa mukaan kuvioihin, kun taas uusina kasvoina tuotannossa tullaan näkemään esimerkiksi Mckenna Grace (The Haunting of Hill House, Ghostbusters: Afterlife) ja Wayne Knight (Kolmas kivi auringosta, Jurassic Park).
Alkuperäisen videopelifranchisen on luonut Scott Cawhorn, joka toimii myös elokuvan tuottajana. Ensimmäinen peli ilmestyi markkinoille vuonna 2014 ja on poikinut reilussa 10 vuodessa useita jatko-osia.
Lue myös: Videopelielokuvien buumi jatkuu: karmivat Outlast-pelit saavat seuraavaksi valkokangaskäsittelyn
Five Nights at Freddy’s 2 saa ensi-iltansa 5. joulukuuta 2025.
Katso alta Five Nights at Freddy’s 2:n virallinen teasertraileri.
